Marquez tekee kaikkensa auttaakseen myös veljensä mestariksi

– Se on tarkoitus! Autan ja rohkaisen häntä kaikin mahdollisin keinoin. Ennen kaikkea meidän pitää saada paineet pois hänen harteiltaan. On tärkeää pitää hänet rauhallisena, korostaa viiden viimeisen kauden aikana neljä mestaruutta saavuttanut Marquez.

Hondalla kilpaileva Alex Marquez johtaa Moto3-luokkaa 25 pisteellä Red Bull KTM Ajo-tiimin Jack Milleriin, kun kaudesta on ajamatta kolme osakilpailua. Niistä seuraava odottaa vuoroaan ensi viikonvaihteessa Millerin maaperällä Australian Phillip Islandilla.

– Tiedän kokemuksesta, että kausi on erittäin pitkä ja noissa kolmessa kisassa voi tapahtua mitä vain, muistuttaa Marc Marquez.

Hänellä itsellään ei ole siis enää mitään paineita loppukaudella – paitsi jännittää pikkuveljensä puolesta.

– Haluan nautti ajamisesta jäljellä olevissa kolmessa kilpailussa. MM-hopeasta käydään kovaa taistelua ja siihen osallistuvat kuljettajat (Dani Pedrosa, Valentino Rossi, Jorge Lorenzo) antavat kaikkensa, mutta minä keskityn puhtaasti omaan tekemiseen.

Uusin numero