Marquez: ”Tarkoitukseni oli voittaa mestaruus jo Aragonissa”

Tosin kuitenkin kävi, kun Hondan ässä kaatui edellisessä MM-osakilpailussa Misanossa päätyen vasta sijalle 15.

– Kyllä, idea oli se, että varmistan mestaruuden täällä. Nyt se on kuitenkin mahdotonta, koska tein virheen Misanossa, Marquez totesi Aragonin GP:n pressitilaisuudessa.

Ajamalla Marquezin mestaruus ei ole tosin vieläkään uhattuna. Hän johtaa sarjaa 13. osakilpailun jälkeen 74 pisteellä toisena olevaan tallikaveriinsa Dani Pedrosaan. Misanossa voittajaksi palannut Yamahan Valentino Rossi hiillostaa Pedrosaa enää pisteen päässä.

Marquez puolustaa Aragonin osakilpailun ykkössijaa ja hän lähtee hakemaan nyt jo kauden 12. voittoaan. Sillä sivuttaisiin yhden kauden voittoennätystä, joka on Mick Doohanin nimissä vuodelta 1997.

– On hienoa palata kotiyleisön ja fanieni eteen Misanon pettymyksen jälkeen. Aragon on koko kauden ehdoton suosikkikilpailuni, julistaa Marquez.

Rossi riehaannutti omansa Misanossa ja Marquez aikoo tehdä saman tempun pikaisen revanssin muodossa Aragonissa.

– Misano oli mahtava minulle kaiken puolin, mutta nyt meitä odottavat täysin uudet haasteet Aragonissa, pyöritteli Rossi.

Pedrosa ja Marquez ovat ainoat kuljettajat, jotka ovat yltäneet meneillään olevalla kaudella voittoihin Marquezin lisäksi.

Rossin tallikaveri Jorge Lorenzo haluaa ehdottomasti lisätä nimensä tuohon listaan ja hän tekisi mielellään tuon tempun nimenomaan Aragonissa. Lorenzo vei vielä viime kaudella nimiinsä eniten osakilpailuvoittoja, vaikka hän joutuikin tyytymään MM-hopeaan Marquezin takana.

– Haluan ottaa nyt seuraavan stepin ja nousta voittajaksi. Se ei ole helppoa, mutta ei mahdotontakaan, vinkkasi Lorenzo.

Aragon tosin vaikuttaa aiempien vuosien perusteella soveltuvan Hondalle Yamahaa paremmin. Hondalla on kuitattu Aragonissa kolme voittoa putkeen ja ne ykkössijat ovat olleet Casey Stonerin, Pedrosan ja viimeksi siis Marquezin käsialaa.

* Aragonin GP:n aikataulu perjantaina:
10.00-10.40, Moto3-luokan 1. vapaa harjoitus
10.55-11.40, MotoGP-luokan 1. vapaa harjoitus
11.55-12.40, Moto2-luokan 1. vapaa harjoitus
14.10-14.50, Moto3-luokan 2. vapaa harjoitus
15.05-15.50, MotoGP-luokan 2 . vapaa harjoitus
16.05-16.50, Moto2-luokan 2. vapaa harjoitus
 

Samanlaisia ​​uutisia

Kullas vahvana SM-motocrossin kaatosateessa Orimattilassa

Vantaan Moottorikerhon Harri Kullas juhli kolmatta kertaa perättäin kaikkien erien voittoa, kun motocrossin SM-sarjassa ajettiin neljäs osakilpailu Orimattilassa sunnuntaina. MX2-luokassa puolestaan sarjakärki Imatran Moottorikerhon Matias Vesterinen väänsi niukan voiton Tampereen

Viimeisin numero