Marquez sivuun MM-avauksesta?

– Siihen on olemassa pieni mahdollisuus, toteaa Marquez, joka ei ole ajanut Moto2-luokan Suter-pyörällä sitten viime lokakuun kaaduttuaan kohtalokkaasti Malesian GP:n harjoituksista.

Marquezin oikeaa silmää operoitiin tammikuun puolivälin tuntumassa.

– Kyse on vammasta, joka vaatii aikaa parantuakseen. Hermo ei parane samalla lailla kuin luu.

Vuonna 2010 piikkiluokan maailmanmestaruuden voittanut Marquez kärsi pitkään niin sanotusta tuplanäöstä.

– Minulla ei ole enää sitä ongelmaa, mutta näkö ei ole vielä täydellinen katsoessani ylöspäin, kertoo harjoittelua edelleen motocrosspyörällä jatkava espanjalaiskuljettaja.

Marquezin siirtymistä täksi kaudeksi MotoGP-luokkaan ehdittiin pitää viime syksynä jo lähes selviönä. Marquez, 19, päätti kuitenkin jatkaa vielä vuoden Moto2:ssa.

Jerez, Espanja.
MotoGP-luokan CRT-tiimien 3/3 testipäivä. Epävirallisia tuloksia:

1. Randy de Puniet Ranska, ART 1.40,3
2. Aleix Espargaro Espanja, ART 1.41,1
3. Mattia Pasini Italia, ART 1.41,29
4. Danilo Petrucci Italia, IODA 1.41,6
5. James Ellison Iso-Britannia, ART 1.42,5