Hondalla myös ainakin seuraavat kaksi vuotta kilpaileva Marc Marquez asuu isänsä Juliàn, äitinsä Roserin ja Moto3-luokan maailmanmestariksi kruunatun Alex-veljensä kanssa edelleen Cerverassa, mutta näillä näkyminen ei siis enää pitkään.
– Olen 21-vuotias ja asunut aina vanhempieni kanssa. Olen päättänyt monen muun nuoren lailla hakea omaa tilaa ja hankkia asunnon. Olen valinnut Andorran, sillä olen viettänyt siellä monia talvia ja muutenkin paljon aikaa vuodesta.
– Talvet ja suurin osa ajastani vierähtää jatkossakin Andorrassa, koska se on ideaalinen paikka fyysiseen harjoitteluun. Kuka tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta maksan nyt veroja Espanjaan ja teen se myös ensi vuonna, kertoo viiden viime kauden kuluessa neljä kertaa mestariksi ajanut Marquez.
”Ankaraa kritiikkiä”
Marquezin muuttoa Espanjan ja Ranskan välissä sijaitsevaan Andorraan on arvosteltu rajustikin hänen kotimaassaan.
– Tästä on puhuttu paljon ja jokaisella on täysi oikeus mielipiteeseensä, mutta kyllähän kohtaani esitetty kritiikki on ollut paikoittain ankaraa.
Marquez tähdentää, että urheilija ei voi koskaan tietää, miten pitkään ura jatkuu. Hänen kohdaltaan se oli katkolla jo vajaat kolme vuotta vuotta sitten vaikean silmävamman vuoksi.
– Olin 19-vuotiaana lähellä jättää kilvanajon, koska minulla oli ongelmia näön kanssa. Kiitos lääkäreille, että pystyin palaamaan.
Espanjassa suurta suosiota nauttinut Marquez myöntää, että hän on tuntenut olonsa epämukavaksi viime päivien kritiikin vuoksi.
– Siksi haluankin kiittää kaikkia minua ja perhettäni tukeneita, pudotteli nuorukainen tunteet pinnassa.