Marquez määrää taas marssijärjestyksen Malesiassa

Elektroniikan testaamiseen panostanut Marquez kiersi 5,5 kilometrin radan nopeimmillaan ajassa 1.59,844.

Aivan ongelmitta ei tuplamestarinkaan päivä hurjassa helteessä kulkenut. Marquez kaatui hikisen urakan viimeisellä tunnilla radan nelosmutkassa selviten rytäkästä onneksi lähinnä säikähdyksellä.

– Paransin kuitenkin paljon avauspäivään verrattuna ja pystyimme ratkaisemaan silloin vaivanneen etujarruongelman. Tieto tuosta ongelmasta pysyy visusti varikkoboxin sisällä, totesi Marquez.

– Pääsimme tänään todenteolla testaamaan uusia osia ja erilaisia säätöjä. Sain varsinkin iltapäivällä jo erittäin hyvän rytmin päälle ja olen näillä näkymin päätymässä kahdesta käytössä olevasta pyörästä siihen, joka tuntui hyvältä jo vuoden ensimmäisellä testijaksolla. Toista pyörää on toki silti tarkoitus testata enemmän viimeisenä ajopäivänä keskiviikkona, suunnitteli Marquez.

Kahden minuutin kierrosajan alitukseen pystyi myös Jorge Lorenzo, joka pääsee kierros kierrokselta paremmin jyvälle Yamahan uudesta vaihdelaatikosta. Lorenzo jäi Marquezista 58 tuhanneosaa.

Andrea Iannone ja Andrea Dovizioso ovat puolestaan päässeet hyvin sinuiksi Ducatin uuden GP15-pyörän kanssa. Iannone tuikkasi kolmanneksi ja Dovizioso neljänneksi 0,245 ja 0,406 sekunnin eroilla pohjiin.

Marquezin tiimikaveri Dani Pedrosa paineli viidenneksi vain 25 tuhannesosaa Dovizioson takana.

Maanantaina Yamahallaan parhaasta vauhdista vastannut Valentino Rossi oli kuudes 0,464 sekuntia Marquezista.

Rossin takana oli todella tiukkaa, sillä Bradley Smith jäi Yamahan Tech 3-satelliittiitiimin pyörällään ”Tohtorista” 21 tuhannesosaa. Cal Crutchlow taas hiillosti Smithia CWM LCR-tiimin Hondallaan ainoastaan neljän tuhannesosan päässä.

Kympin nipusta maanantain tapaan paikkansa ottivat myös Espargaron veljekset, Suzukia käskyttävä Aleix ja Tech 3-tiimin Yamahaa rajusti vievä Pol. Erot kärkeen 0,565 ja 0,845 sekuntia.

Uusin numero