Marquez HRC:n tuulitunnelin kautta Sepangin yksityistesteihin

Moto2-luokan maailmanmestarina Hondan tehdastiimiin espanjalaisen maanmiehensä Dani Pedrosan rinnalle siirtynyt Marquez ajaa hänelle räätälöidyt yksityistestit 26.-28. marraskuuta Sepangin radalla Malesiassa.

Marquez siirtyy Sepangiin Japanin ja HRC:n päämajana kautta, jossa vuoroaan odottavat tuulitunnelitestit.

Sepangin kahden päivän jakso on Marquezille enemmän kuin tervetullut vesittyneiden Valencian testien jäljiltä.

Marquez pääsi debytoimaan Hondalla 27 kierroksen verran vasta Valencian testien jälkimmäisenä päivänä, jolloin hän jäi pohjat ajaneesta Pedrosasta 1,108 sekuntia.

Merkittäviä organisaatiomuutoksia kokeva Ducati suunnittelee ajavansa myös vielä yhdet testit marraskuun aikana. Ne testit sijoittuvat toteutuessaan Jerezin radalle Espanjaan.

Rossi ja Lorenzo
ajavat rallia Monzassa

Yamahan Jorge Lorenzo ja Valentino Rossi nähdään M1-pyöriensä puikoissa seuraavan kerran helmikuun alussa, kun vuoden 2013 ensimmäiset viralliset testit ajetaan Sepangissa.

Hallitsevalla maailmanmestarilla Lorenzolla ja erityisesti Rossilla löytyy tosin vauhdissa jo sitäkin ennen, joskin vuorostaan nelipyöräisellä kilvanajokalustolla. Rossi ajaa hänelle jo varsin tutun Monzan rallin tulevana viikonvaihteena Ford Fiesta WRC:llä. Lorenzo kaapii asfalttia puolestaan Citroen DS3 WRC:lle.

Rossin ja Lorenzon lisäksi Monzan rallissa ovat MotoGP-sarjan puolelta mukana myös Andrea Dovizioso, Alex de Angelis, Claudio Corti, Simone Corsi ja Loris Capirossi.

Rossi sijoittui viime vuonna Monzassa toiseksi Sebastien Loebin takana. Loeb ei ole tällä kertaa mukana, joten ennakkosuosikin viittaa sovitellaan konkarin, viisi kertaa Monzan rallin nimiinsä vieneen Rinaldo Capellon, Piero Longhin ja miksei myös Rossin harteille.

Lorenzo nähdään neljällä pyörällä kovassa seurassa myös 14.-16. joulukuuta Thaimaassa tuikkivassa Mestareiden kisassa. Lorenzon ohella kyseisen kisan valovoimaisimpiin tähtiin lukeutuvat F1-kuljettajat Sebastian Vettel ja Michael Schumacher.

Kuvat: Repsol Media

Uusin numero