Marquez: ”Honda käski minun pitää suuni kiinni Stonerin kierrosajoista”

Marquez tietää, millaisia kierrosaikoja MotoGP-luokasta kauden 2012 jälkeen poistunut Stoner ajoi Hondan tämän ja ensi vuoden pyörällä lokakuun lopun testijaksolla Motegin radalla Japanissa.

Marquezin on kuitenkin pidettävä suunsa visusti supussa niistä.

– Tiedän Stonerin kierrosajat, mutta en voi kertoa niistä. Järjestäisin itseni pulaan Hondan silmissä, jos toisin nuo ajat julkisuuteen. Honda on käskenyt minun pitämään suuni kiinni tältä osin, kertoo tallikaverinsa Dani Pedrosan kanssa HRC:n järjestämiin juhlallisuuksiin Tokiossa osallistunut Marquez.

”Stoner ei ollut kaukana
Japanin GP:n ajoistamme”

Ensi viikonvaihteeksi Espanjan Jerezissä järjestettävään kansainvälisen moottoriliiton FIM:n Gaalaan kiirehtivä Marquez antaa toki ymmärtää, että aikanaan maailman ehdottomasti nopeimpana kuljettajana pidetyn Stonerin vauhti on tallella.

– Stonerin testiajat eivät olleet kaukana siitä, mitä me ajoimme Japanin GP:ssä. Sen enempää en voi kuitenkaan sanoa, pyörittelee Marquez.

Marquez ei ehtinyt kohdata Stoneria radalla. Marquez oli nimenomaan se kuljettaja, joka astui Hondan tehdastallissa Stonerin jättämiin suuriin saappaisiin kaudella 2013.

Siitä lähtien Marquez on ollut miltei pitelemätön kuninkuusluokassa kahden peräkkäisen mestaruuden muodossa.

– Haluaisin ehdottomasti  päästä tykittämään samalle radalle Stonerin kanssa. Ennen kaikkea siksi, että saisin nähdä, miten hän ajaa radan läpi. On aina mielenkiintoista kokea tuo Stonerin tasoisen kuljettajan opastuksella, toteaa Marquez.

Uusin numero