Marita Nyqvist voitti Cross Countryn Eurooppa Cupin mestaruuden

Edellisviikonloppuna Cross Countryn naisten luokan Suomen Cupin mestariksi kruunattu Marita Nyqvist voitti nyt myös lajin Eurooppa Cupin mestaruuden. Gotlannissa viikonloppuna järjestetty finaali oli kuitenkin paikoitellen vaivalloista, sillä nainen sai Puolassa ajetussa enduron EM-joukkuekilpailussa peukaloonsa jännetupintulehduksen, mikä on aiheuttanut vaivaa vielä loppukaudesta.

– Ihan kiva fiilis on, vaikka tämä loppukausi harmittaa tuon käden takia. Olisi ollut Gotlannissakin kiva ajaa oikeaa omaa ajoa, mutta nyt toi käsi oli siinä vaiheessa jo tosi kipeä, kun baana niin sanotusti aukesi, Nyqvist toteaa.

Cross Countryn European Cup -sarjan finaali toi “lisäehostusta” Nyqvistin naamaan. Kuva: Marita Nyqvistin Tiedotus

Gotlantiin päättyi neljä osakilpailua kattanut Eurooppa Cupin sarja, joka alkoi keväällä Suomen Vierumäeltä. Nyqvist saavutti mestaruuden vietyään nimiinsä Suomen ja Latvian osakilpailut, vaikka jäikin finaalissa sijalle kymmenen. Slovakian osakilpailuun suomalainen ei osallistunut.

– Gotlanti oli itsessään kiva kokemus ja vaikka reitistä oli peloteltu upotuksineen ja liukkailla liuskekivillä, niin yllättävän pitävää oli ja reitin pohja kesti kyllä. Ainoastaan vettä ja kuraa oli tosi paljon joka paikassa. Tässä taas oli haastetta huollolle, jotta he saivat pidettyä laseja saatavilla ja kuivina sekä puhtaina. Muut ajamani Cross Country -kilpailut Vierumäellä ja Latviassa olivat taas kuivia ja muutenkin tosi kivoja.

Nyqvist on kisannut vuosia enduron parissa menestyksekkäästi, saavuttaen lajista EM-hopeaa ja -pronssia sekä joukkuemestaruuksia, mutta nyt hän sai palkintokaappiinsa ensimmäisen henkilökohtaisen mestaruuden Euroopan tasolta. Nainen tullaan näkemään Cross Country -kilpailussa myös ensi kaudella.

– Kyllä mä ensi kaudella Suomessa ajan ja mahdollisesti CC:n European Cup -kisat. Näistä jäi kiva fiilis.

Vuoden 2018 Cross Countryn naisten luokan hopea matkasi Slovakiaan Gabriela Hipkovan toimesta ja pronssia sai kaulaansa Ruotsin Fanny Lidgren. Veteraaniluokassa Suomeen saatiin pronssia, kun Marko Leponiemi sijoittui loppupisteissä kolmanneksi.

 

Uusin numero