Marc Marquezista maailmanmestari

Nuoresta iästään huolimatta espanjalainen Red Bull Ajo Motorsport -kuljettaja ajoi kypsän ja taktisesti hyvän kilpailun varmistaen ensimmäisen maailmanmestaruutensa ajamalla ruutulipulle sijalla neljä. Voiton päivän kilpailussa vei Bradley Smith.
– Tämä oli minulle elämäni tärkein kilpailu. Valmistauduimme huolellisesti ja olisimme voineet taistella tänään kilpailun voitostakin, mutta meille tärkeintä oli tänään ajaa vain mestaruudesta, totesi Marquez.
– Tämä on huikea tunne. Kiitokset koko tiimilleni, olemme tehneet hyvää työtä koko kauden ja tämä on palkinto koko tiimin kovasta työstä, jatkoi tuore Maailmanmestari.

Suomalaistallin toinen kuljettaja, saksalainen Sandro Cortese oli myös hyvässä vauhdissa tänään. Tyylipuhtaan kilpailusuorituksen päätteeksi Avant Mitsubishi Ajo -väreissä kilpaileva Cortese ohitti ruutulipun sijalla 5, pitäen samalla MM-pisteissä seitsemännen paikkansa.
– Halusin ottaa varsinkin kilpailun alun hieman rauhallisemmin sillä minulla oli pari keskeytystä edellisistä kilpailuista, enkä tietenkään halunnut päättää kautta kaatumiseen, kertoi Cortese.
– Alun jälkeen kiristin vauhtia, sillä kaikki tuntui hyvältä. Tietenkin palkintokorokesija olisi ollut hyvä, mutta olen tyytyväinen ehjään hyvään kilpailuun, saksalainen jatkoi.

Tallinsa toista maailmanmestaruutta juhlistanut tallipäällikkö Aki Ajo oli tyytyväinen nuoren suojattinsa suoritukseen.
– Marcin kilpailusuoritus oli todella kypsä ja ammattimainen. Meillä olisi ollut tänään nopeutta ehkä korkeammallekin, mutta Marc noudatti kilpailussa hyvin sopimaamme taktiikkaa. Meille ei ollut tänään tärkeää ajaa kilpailun voitosta vaan Maailmanmestaruudesta, kertoi tyytyväinen tallipäällikkö Aki Ajo.
– Onhan tämä hieno tunne, ehkä tämän sisäistää kokonaan vasta illalla ja tulevina päivinä. Koko kauden huikea työ sai koko tiimin osalta ansaitun palkinnon, jatkoi Ajo.

Tiedote: Ajo Motorsport