Marc Marquezin olkapään operoinut lääkäri: ”En pysty ymmärtämään, miten hän on voinut tuolla olkapäällä ajaa maailmanmestariksi”

Hänen mukaansa leikkaus oli hankalampi, mitä odotettiin. Marquezin vasemman olkapään nivelet olivat vaurioituneet todella pahasti.

”En oikein pysty ymmärtämään, miten hän on voinut tuolla olkapäällä ajaa maailmanmestariksi. Mielestäni tämä lisää hänen mestaruutensa arvoa entisestään”, Mir sanoo Marcalle.

Mirin mukaan olkapään ja kyynärpään yhdistävä olkaluu liikkui niin paljon, että se saattoi ponnahtaa pois paikoiltaan mihin suuntaan hyvänsä. Niinpä lääkärit joutuivat tekemään avoleikkauksen, missä korjattiin luuta ja etenkin olkapään nivelsiteitä.

”Koskaan ei voi olla 100-prosenttisen varma, mutta Marquezin ollessa yhä nukutettuna, teimme olkapäälle liikkuvuustestin. Liikuttelimme sitä kaikkiin mahdollisiin suuntiin, eikä se lähtenyt kertaakaan pois paikoiltaan. Se on rohkaiseva merkki, sillä hereillä ollessaan ihmisen lihakset auttavat myös luun paikallaan pysymistä”, Mir kertoi.

Vaikka leikkaus oli iso, Marquezin oletetaan kuntoutuvan ajokuntoon kauden 2019 avaustesteihin Sepangiin 6.-8. helmikuuta. Myös Hondan toinen tehdaskuljettaja Jorge Lorenzo toipuu parhaillaan huomattavasti pienemmästä jalkaleikkauksesta.
 

Uusin numero