Mäntsälän SM-jäärata jatkoi ilmoittautumisaikaa

– Kauhajoki on siirtänyt  oman sunnuntain kisansa varapäiville maaliskuun puoliväliin.  Mäntsälässä  teemme vanhaan tapaan kaikkemme, että  kisa ajetaan ensi viikon lauantaina (20.2.). Ja ihan hyvältä näyttää, sanoi 29. Kilpijärven SM-jäärata-ajojen kilpailun johtaja Pentti Laine.

SM-kausi alkaa kuitenkin lauantaina Seinäjoen Kyrkösjärvellä, jossa jäätä on 55 senttiä.

– Viikolla olimme jo pulassa ja vähällä luovuttaa, kun penkat alkoivat sulaa. Nyt onneksi tulee lunta ja kisa pelastui, kertoi Heini Antila Seinäjoen Moottorikerhosta perjantaiaamuna.

Pentti Laineen mukaan Kilpijärvellä Mäntsälän Sälinkäällä on teräsjäätä 36-38 senttiä.

– Lunta on jäällä riittävästi ja juuri kävimme havuttamassa 1,85 km:n radan valleja. Perjantain ja lauantain välisestä yöstä lähtien on luvassa jatkuvia yöpakkasia, jotka takaavat kisan onnistumisen, Laine kertoi torstai-iltana.

Mäntsälän Moottorikerho jatkaa kisojen ilmoittautumisaikaa keskiviikkoillasta sunnuntaihin klo 24:een.

– Seinäjoki oli saanut 81 ja Kauhajoki 80 nimeä listoilleen ja me 73. Melkoinen osa kuljettajista tulee maakunnista. Oletan, että muualla luullaan, ettei näin etelässä ole Pohjanmaankaan kaltaisia edellytyksiä kisan järjestämiseen ja ovat jäämässä pois, Laine sanoi.

Totuus on toisenlainen.

– Kaikki eivät muista, että Kilpijärvelle on taiottu jää vaikka tyhjästä, Laine naurahti.

Wehnällä kiikarissa
20. SM-jääratakulta

SM-jääratakisojen yleisten luokkien konkari on Konneveden 39-vuotias Kari ”Wehnä” Vehniäinen. Mieheltä löytyy 19 jääradan henkilökohtaista SM-kultaa, yli 30 SM-mitalia ja neljä ratamoottoripyöräilyn SM-kultaa.

– Se 20:s jääratamestaruus on tavoitteena. Aloitin jäärata-ajamisen 14-vuotiaana vuonna 1991. Vaimo on  kyllä kysellyt lopettamisen perään, KTM-pyörillä kilpaileva Vehniäinen kertoo.

Mp-alalla työskentelevälle Wehnälle kilpaileminen tukee ammattia ja päinvastoin, joten lopettamisella ei ole kiirettä.

Paras kausi Vehniäiselle oli 2009, jolloin hän voitti kaikkien kolmen soololuokan mestaruudet. Nyt ajetaan kahdessa luokassa. Vehniäisen mukaan siinä on hyvät ja huonot puolensa.

– Monella on vain yksi kilpailupyörä. Olisi hyvä, jos saataisiin tuplalähdöt eli yhdellä pyörällä voisi kilpailla toisessakin luokassa. Ei menisi kisa odotteluksi.

Pahimpana kilpakumppaninaan Kari Vehniäinen pitää Niklas Ajoa.

– Olen tottunut pelaamaan isommilla pyörillä, joten uskon mestaruuden Open-luokassa olevan lähempänä minua. Toisaalta molemmissa luokissa on ainakin kolme, jopa viisi  potentiaalista ehdokasta mestareiksi.

Vehniäinen on testaillut viime viikot Konneveden kotijäällä uusia KTM:n nelitahtipyöriä (250 ja 450 ksm/4).

– Ensi tuntuma pyöriin oli yllättävän positiivinen. Ilmakeulan kanssa oli alkuun pieniä, mutta ne saatiin ratkaistua nopeasti. Uusi WP aer48 keula on paras keula, mikä minulla on ollut jääratapyörissä ikinä.

Takaiskunvaimennin on Vehniäisen mukaan ratkaisultaan samanlainen kuin aikaisemminkin, mutta linkut ovat muuttuneet paljon. Iskunvaimentimen liike on suurempi verrattuna aikaisempiin malleihin ja sen vuoksi jäälle säätöjen teko on paljon helpompaa.

– Nyt iskari toimii laajemmalla alueella eikä tuntuma muutu lähellekään niin paljoa kelin muuttuessa.

Myös moottorit ovat kehittyneet paljon.

– Moottorit ovat selvästi vahvempia keskialueelta kuin aikaisemmin. Kiihtyvyys ulos mutkista on selvästi parempi, kun pyörä jaksaa mennä isommalla vaihteella ulostuloissa. Tämän seurauksena voin käyttää vähemmän vaihteita ja jokaisessa kiihdytyksessä saan hieman etua vanhempiin malleihin verrattuna.

– Varsinkin uusi 450-kuutioinen oli todella positiivinen kokemus. Ajettavuus ja moottori herättivät luottamusta. Jousitus toimii erittäin hyvin ja moottori on uskomattoman vahva keskialueelta.
 

Uusin numero