Makkula ja Karttiala katolleen

Ensimmäisen aika-ajopäivän seitsemänneksi nopeimman parin päivää saksalaisella MotoGP-varikolla piristivät kuitenkin innokkaat nimikirjoitustenmetsästäjät.

MM-sarjassa kuudentena oleva suomalaiskaksikko oli vaikeuksissa heti perjantain ensimmäisten aika-ajojen alkumetreiltä lähtien. Päivän saldona oli seitsemänneksi nopeimman kierrosajan lisäksi kaksi ulosajoa, joista aika-ajojen alussa sattunut ensimmäinen oli hillitympi.

– Ylämäen jälkeen pitkässä vasemmassa mutkassa liu'uttiin pikku hiljaa nurtsille, josta ajettiin hiekan kautta takaisin radalle. Tuntuu kuin jäällä ajettaisiin koko ajan, sivuvaunussa kyytiläisen virkaa toimittava Timo Karttiala kertaa.

Kaksikko arvelee syynä olleen viallinen rengaspari, sillä Saksassa he ovat käyttäneet samaa Avonin valmistamaa keskikovaa rengasseosta ja samoja perussäätöjä, joilla he ovat ajaneet koko alkukauden.

– Huomiseksi täytyy ostaa uudet renkaat, en tiedä mikä painos tuo oli. Renkaat eivät pitäneet yhtään, kertoo hämeenlinnalainen Makkula.

Ylösalaisin, paareille ja kanveesiin

Aika-ajon lopussa vuorossa oli hurjempi tilanne, kun kaksikon sivuvaunu heilahti ylösalaisin.

Lääkintähenkilökunnan hoivissa Karttiala menetti hetkeksi tajuntansa kipulääkkeiden voimasta, mutta aikoo silti ajaa sekä lauantaina että sunnuntaina.

– Mutka itsessään meni ihan hyvin, mutta ulostulossa perä lähti irti ihan varoittamatta, minkä jälkeen se tökkäsi kiinni ja nurin asfaltille. Löin kankun, käden ja nilkan maahan, mutta mitään ei murtunut. Joka paikka on kuitenkin vähän mustelmilla. Pää on tällä hetkellä vähän sekaisin, koska radanvarressa lääkäri pisti niin kovat kipulääkkeet, että taju lähti saman tien, vuonna 2008 lajin maailmanmestaruuden voittanut Karttiala kertaa.

MotoGP-varikolla
fanien ympäröimänä

Vauhdin ja vaaratilanteiden lisäksi suomalaiskaksikko on päässyt Saksassa nauttimaan myös yleisönsuosiosta ja jakamaan nimikirjoituksia – eikä ainoastaan sen takia, että sivuvaunuparien lisäksi samana viikonloppuna Sachsenringiä kiertävät myös MotoGP-sarjan kuljettajat, mukaan lukien Mika Kallio ja Niklas Ajo.

– Täällä tuntee itsensä todella tervetulleeksi. Vaikka Assenissakin oli MotoGP-kisa samaan aikaan, siellä olimme vähän kuin ulkopuolisia. Täällä on fanitoimintaa ihan selvästi – tuossa kun kävelee varikolla, porukka tunnistaa nimeltä jo naamasta, mikä on aika yllättävää, Karttiala päivittelee.

Lähtöpaikat sunnuntain kilpailuun ratkaiseva toinen aika-ajo kaasutellaan Sachsenringillä lauantaina. Päästäkseen lauantaina radalle, on Karttialan kuitenkin läpäistävä lääkärintarkastus varikolla.

 

Uusin numero