Mäkinen kolmas Albacetessa

– Viikonlopun tapahtumat olivat pikkuisen vaihtelevat, sillä keli muuttui radikaalisti perjantain ja lauantain välillä. Meillä oli myös tosissaan ongelmia etupään jousituksen kanssa aamupäivällä lauantain aika-ajossa. Vaikka aika hieman parani aamupäivästä, oli lopullinen sijoitus lopulta 20:s, Mäkinen kertoi.

– Sunnuntaina kisa alkoi ihan hyvin, vaikkakin ekassa mutkassa ruuhka oli aikamoinen, eikä siinä mitään ihme sukelluksia uskalla ottaa. Kovaa taistelua käytiin Open -luokan sijoituksista, ja maalissa oltiin lopulta sijalla 17. Open 1000 -luokan 3. sija kuitenkin toi hieman lohtua epäonniseen viikonloppuun. Podiumille palkintojen jakoon on aina kiva päästä.

– Kokonaisuudessaan lopputulokseen voi olla suhteellisen tyytyväinen, vaikka voittamaanhan näihin aina lähdetään, Mäkinen päätti.

Seuraava kisaviikonloppu ajetaan 26.-27.5 Barcelonan radalla Espanjassa.

Uusin numero