Lorenzo toiselta planeetalta – Rossi täydensi Yamahan juhlat

Viime kauden tapaan paalupaikalta voittoon tykittänyt Lorenzo uusi temppunsa tavalla, joka hakee ylivoimaisuudessa vertaistaan.

Muiden laulut voiton osalta oli laulettu jo viiden kierroksen jälkeen, jolloin Lorenzo oli rallatellut reilun kahden sekunnin eron kakkosena ajaneeseen Hondan Dani Pedrosaan. MotoGP-kekereiden kärjen osalta moinen aikaero merkitsee käytännössä ikuisuutta.

Kaikki luokat mukaan luettuna uransa 45. MM-osakilpailuvoiton nimiinsä vienyt Lorenzo saavutti ruutulipun 5,990 sekuntia ennen Yamahan juhlat täydentänyttä tallikaveriaan Valentino Rossia.

Rossi, 34, kävi kovaa vääntöä häntä 14 vuotta nuoremman kuninkuusluokan tulokaskuljettajan Marc Marquezin kanssa.

Marquez missasi lähdön, mutta teki upean nousun kohti kärkeä saavuttaen podiumsijoituksen heti ensimmäisessä MotoGP-luokan kisassaan. Marquez ylitti maalilinjan 0,211 sekuntia Rossin takana.

Marquezin tiimikaveri Pedrosa jätettiin neljänneksi ja yhden kohtalokkaan lipsahduksen tehnyt Yamahan satelliittimin Cal Crutchlow viidenneksi.

Kuudenneksi kauden avauksessa kiirehti Hondan Gresini-tiimin Alavaro Bautista.

Lorenzo: ”Iloitsen myös
Valentinon puolesta”

Qatarin GP:n pressitilaisuudessa nähtiin kenties iloisempia ilmeitä kuin koskaan aiemmin kisan kymmenen vuoden historian aikana.

Rossin nousu Yamahan paluukisassa podiumille ja Marquezin temppu olivat sellaisia saavutuksia, jota sarja kaipaa ja janoaa. Väheksymättä tietenkään tippaakaan Lorenzon vakuuttavaa voittoa.

– Olin kieltämättä hermostunut puolisen tuntia ennen kilpailun alkua. Tiesin, että kauden avaus on aina erittäin tärkeä. Voittoni saattoikin näyttää helpommalta, mitä se itse asiassa oli, totesi Lorenzo.

– Panostin terävään starttiin ja pistin sen jälkeen vielä yli sata prosenttia peliin. Sain kasvatettua eroa suunnitelman mukaan, mutta kesti pitkään, ennen kuin paine helpotti. On hienoa käynnistää kausi voitolla ja olen samalla erittäin iloinen myös Valentinon puolesta, jatkoi Lorenzo.

Rossi lähti hakemaan Losailista podiumsijoitusta onnistuen siinä.

– Olin erittäin iloinen! Tiesin warm up’in jälkeen, että nopeuteni riittää siihen. Mutta helppoa tänään ei suinkaan ollut. Kolhin vähän Dovizioson (Andrea) Ducatin kanssa ja minulla oli suuria vaikeuksia ohittaa Bradlia (Stefan). Loppua kohden kaikki kulki sitten mahtavasti. Taistelu varsinkin Marcin kanssa oli upea. Marc saattoi olla vähän nopeampi, mutta sain kuitenkin pidettyä hänet takanani, lasketteli Rossi hymyssäsuin.

Marquez oli ikionnellinen kolmannesta sijasta.

– Valentino oli lopussa vielä vähän minua vahvempi, mutta onhan se aivan mahtavaa olla tässä tilaisuudessa näiden kaverin kanssa, Marquez viittasi Lorenzon ja Rossin puoleen.

Marquez ammensi jälleen isolla kauhalla oppia kuninkuusluokan meiningistä ja tavoista.

– Pyrin ajamaan vaisumman startin jälkeen agressiivisesti. Pedrosan saavuttaessani huomasin, että menin jo vähän liikaakin limiitillä. Minun oli pakko rauhoittaa vähän siinä vaiheessa, naureskeli Marquez.
 

Losail, Qatar.
MotoGP-luokan MM-osakilpailu 1/18:

  1. Jorge Lorenzo Espanja, Yamaha Factory Racing 42.39,802
  2. Valentino Rossi Italia, Yamaha Factory Racing + 5,990
  3. Marc Marquez Espanja, Repsol Honda Team + 6,201
  4. Dani Pedrosa Espanja, Repsol Honda Team + 9,473
  5. Cal Crutchlow Iso-Britannia, Monster Yamaha Tech 3 + 18,764
  6. Alvaro Bautista Espanja, GO&FUN Honda Gresini + 22,148
  7. Andrea Dovizioso Italia, Ducati Team + 24,355
  8. Nicky Hayden USA, Ducati Team + 24,920
  9. Andrea Iannone Italia, Energy T.I. Pramac Racing Ducati + 37,124
10. Ben Spies USA, Ignite Pramac Racing Ducati + 44,908
11. Aleix Espargaro Espanja, Power Electronics Aspar ART + 49,809
12. Randy de Puniet Ranska, Power Electronics Aspar ART + 56,495
13. Hector Barbera Espanja, Avintia Blusens     FTR + 1.09,599
14. Yonny Hernandez Kolumbia, Paul Bird Motorsport ART + 1.10,742
15. Hiroshi Aoyama Japani, Avintia Blusens FTR + 1.13,600

MM-pistetilanne:
  1. Lorenzo 25
  2. Rossi 20
  3. Marquez 16
  4. Pedrosa 13
  5. Crutchlow 11
  6. Bautista 10
  7. Dovizioso 9
  8. Hayden 8
  9. Iannone 7
10. Spies 6
11. Espargaro 5
12. De Puniet 4
13. Barbera 3
14. Hernandez 2
15. Aoyama 1

Seuraava osakilpailu: 21.4. Austin, USA.

 

Täydelliset tulokset:
http://www.motogp.com/en/Results+Statistics/2013/QAT/MotoGP/RAC