Lorenzo paineli pohjiksi lukemat 1.20,554, jotka merkitsivät samalla uutta paalupaikkaennätystä 3610 metrin mittaiselle kalifornialaisradalle.
Lorenzo järjesti aika-ajossa melkoisen trillerin, sillä viimeisen ja paalupaikan tuoneen kierroksen ensimmäinen sektori ei lupaillut vielä Hondan Casey Stonerin ajan lyömistä.
Lorenzo latasi kuitenkin kolme seuraavaa sektoria siihen malliin, että homma oli hetkessä selvä: USA:n GP:n voittoa puolustava Stoner sai taipua Lorenzolle 74 tuhannesosalla.
– Se oli lähes täydellinen kierros, iloitsi Lorenzo, jolle paalupaikka oli neljäs peräkkäinen USA:n GP:ssä.
– Olen myös luottavainen kisavauhtiini, mutta rengasvalinta on kielmättä pulmallinen. Tilannetta ei tosiaankaan helpottanut kolean aamun harjoitus, jossa pääsimme ajamaan sumun hälvennettyä vain tuollaiset kymmenisen minuuttia, jatkoi Lorenzo.
Honda-kuljettajat ovat valloittaneet paalupaikan kauden seitsemässä edellisessä osakilpailussa. Niistä neljä on Stonerin käsialaa ja läheltä, todella läheltä piti, että se viides olisi napsahtanut tilille Lagunassa.
– Olemme edenneet pyörän säätöjen kanssa koko ajan pienin askelin kohti parempaa. Olen siinäkin mielessä pettynyt ja turhautunut siihen, että paalupaikka meni sivu suun. Minulla olisi ollut potentiaalia siihen, mutta radalla tuntui olevan ruuhkaa vähän joka paikassa, puhisi Stoner hitaampiin CRT-kuljettajiin viitaten.
Eturivin kolmannen lähtöpaikan nappasi nimiinsä Stonerin tallikaveri Dani Pedrosa 0,352 sekuntia kärjestä.
– Olin kieltämättä huolestunut siitä, että en pystynyt parantamaan lopussa kierrosaikaani. Olen kuitenkin tyytyväinen eturivin lähtöpaikkaan. Uusi pyörä toimii hyvin ja olen luottavainen kilpailun suhteen, pudotteli Pedrosa.
Samalla Pedrosa vahvisti, että hän tosiaankin kilpailee Lagunassa uudella, Mugellon testeissä ensimmäistä kertaa käytössä olleella pyörällä.
Kakkosrivistä kisaan starttaavat Lorenzon rajusti kaatunut tallikaveri Ben Spies ja Yamahan satellittitiimin kaksikko Cal Crutchlow-Andrea Dovizioso. Tuttu kärkitrio erottui jälleen muista, sillä Spiesin ero Lorenzoon oli 0,540 sekuntia.
– Olihan se kova kaato. Kantapää sai kovan iskun ja nyt pitää tsekata röntgenissä, mikä on sen todellinen tilanne, tuumi Spies.
Kolmannen starttirivin Laguna Secassa miehittävät Gresinin Hondan Alvaro Bautista, Ducatinin kanssa perjantaina vuoden mittaisen jatkosopimuksen solminut Nicky Hayden ja LCR Hondan Stefan Bradl.
Haydenin tallikaveri Valentino Rossi oli kymmenes jo 1,990 sekuntia pohjista.
– Ongelmat kasvoivat pehmeiden renkaiden pyötä. On selviö, että minulla on erittäin vaikea kilpailu edessä, pyöritteli Rossi päätään.
Kilpailu käynnistyy sunnuntaina puoliltaöin Suomen aikaa.
Laguna Seca, USA.
MotoGP-luokan kauden 10/18 MM-osakilpailu. Aika-ajo ja lähtöjärjestys kilpailuun:
1. Jorge Lorenzo Espanja, Yamaha Factory Racing 1.20,554
2. Casey Stoner Australia, Repsol Honda Team + 0,074
3. Dani Pedrosa Espanja, Repsol Honda Team + 0,352
4. Ben Spies USA, Yamaha Factory Racing + 0,540
5. Cal Crutchlow GBR, Monster Yamaha Tech 3 + 0,714
6. Andrea Dovizioso Italia, Monster Yamaha Tech 3 + 0,985
7. Alvaro Bautista Espanja, San Carlo Honda Gresini + 1,178
8. Nicky Hayden USA, Ducati Team + 1,180
9. Stefan Bradl Saksa, LCR Honda + 1,199
10. Valentino Rossi Italia, Ducati Team + 1,990
11. Randy de Puniet Ranska, Power Electronics Aspar ART + 2,332
12. Aleix Espargaro Espanja, Power Electronics Aspar ART + 2,521
13. Colin Edwards USA, NGM Mobile Forward Racing Suter + 3,145
14. Karel Abraham Tshekki, Cardion AB Motoracing Ducati + 3,150
15. Yonny Hernandez Kolumbia, Avintia Blusens BQR + 3,215
16. Michele Pirro Italia, San Carlo Honda Gresini FTR + 3,323
17. Toni Elias Espanja, Pramac Racing Team Ducati + 3,344
18. Mattia Pasini Italia, Speed Master ART + 3,463
19. Danilo Petrucci Italia, Came IodaRacing Project Ioda + 3,673
20. Ivan Silva Espanja, Avintia Blusens BQR + 4,006
21. James Ellison Iso-Britannia, Paul Bird Motorsport ART + 4,161
22. Steve Rapp USA, Attack Performance APR + 6,333
Sunnuntain aikataulu:
Klo 19.40-20.00, warm up
Klo 24.00, MM-osakilpailu 10/18