Lorenzo kiirehti leikkauspöydälle – ja palaa Asseniin!

Espanjalaisen Yamaha-kuljettajan murtunut vasen solisluu leikattiin Barcelonan keskussairaalassa viime yönä tohtori Joaquin Rodriguezin toimesta. Rodriquezia avustivat tohtorit Ana Carreras, Marcos Cots ja Michele Zasa.

– Leikkaus kesti noin kaksi tuntia. Jorgella oli paha murtuma solisluussa ja leikkaus oli vaativa, mutta onnistunut. Asetimme solisluuhun titaanilevyn ja kahdeksan ruuvia. Seuraavaksi kartoitamme tilanteen arvioidaksemme, kuinka pitkän toipumisjakson leikkaus vaatii, kertoi tohtori Zasa.

Lorenzon teknisen ryhmän johtaja Wilco Zeelenberg alleviivasi, että he halusivat tähtensä leikkaukseen niin pian kuin suinkin mahdollista sen jälkeen, kun tämä oli tutkittu ensin ratasairaalassa ja sen jälkeen edelleen sairaalassa Assenissa.

– Ikävä kyllä leikkaukseen ei ollut mahdollisuutta Assenissa. Leikkaussali oli varattu silloin tärkempiin toimenpiteisiin ja päätimme lennättää Jorgen yksityiskoneella Barcelonaan. Leikkaus tehtiin yöllä klo 2-4 välillä. Jorge on ymmärrettävästi väsynyt leikkauksesta ja pitkästä päivästä. Meidän on nyt odotettava, että Jorge herää ennen kuin voimme lähteä arvioimaan hänen toipumisaikansaa pituutta, totesi Zeelenberg varhan perjantaiaamuna.

Assenissa velloneissa hurjimmissa varikkohuhuissa puhuttiin avoimesti siitä, että Lorenzo saattaisi osallistua lauantain kisaan Hollannin TT:ssä. Yamahalta ei täysin kiistetty tätä mahdollisuutta, joskin sitä pidettiin hyvin epätodennäköisenä.

– Jorge on yhä sairaalassa Barcelonassa, mutta hän on vahvistanut haluavansa palata Asseniin, kerrottiin Yamahalta.

* Hollannin TT:n, eli MotoGP-sarjan kauden seitsemännen MM-osakilpailun aikataulu tänään Assenin radalla:
10.00-10.40, Moto3-luokan 3. vapaa harjoitus
10.55-11.40, MotoGP-luokan 3. vapaa harjoitus
11.55-12.40, Moto2-luokan 3. vapaa harjoitus
13.35-14.15, Moto3-luokan aika-ajo
14.30-15.00, MotoGP-luokan 4. vapaa harjoitus
15.10-15.25, MotoGP-luokan aika-ajo 1
15.35-15.50, MotoGP-luokan aika-ajo 2
16.05-16.50, Moto2-luokan aika-ajo
 

Uusin numero