Legendaarinen Mikkola ja teinitähti Savaste ovat FIM Gaalan suomalaisurheilijat

Heikki Mikkola, 69, kruunataan Jerezissä lajinsa Legandaksi ja 85-kuutioisten tittelin nimiinsä vienyt Kim Savaste, 14, paistattelee parrasvaloissa puolestaan kaikkien muiden vuoden 2014 maailmanmestareiden kanssa.

Nelinkertainen maailmanmestari Mikkola oli määrä julistaa FIM Legendaksi jo viime vuoden vastaavassa Gaalassa, joka järjestettiin Monacossa.

Vuosina 1974, 1976, 1977 ja 1978 mestaruudet viimeistellyt Mikkola oli kuitenkin silloin estynyt vastaanottamaan kunniaa, sillä intohimoinen metsästäjä oli ehtinyt sopia jo aiemmin peruuttamattoman matkan Puolaan tähtäimessään mm. villisikaa, saksanhirveä ja kaurista.

Mikkolasta tulee kaikkien aikojen kolmas suomalainen FIM Legenda.

Aiemmin Legendoiksi on nimetty trialin kolminkertainen maailmanmestari Yrjö Vesterinen vuonna 2011 ja enduron seitsenkertainen maailmanmestari Kari Tiainen vuonna 2012.

Huippulupaus Savaste on ainoa suomalainen moottoripyöräurheilun maailmanmestari vuonna 2014. Viime vuonna FIM Gaalassa oli mukana vielä kolme suomalaismestaria, eli Joonas Kylmäkorpi, Mauno Hermunen ja Pekka Päivärinta.

Kylmäkorpi edusti tällä kaudella Ruotsia, Hermunen viimeisteli supermoton MM-hopeaa ja Päivärinta ei ajanut täysipainoista sarjaa ratamoottoripyöräilyn sivuvaunuluokassa.

FIM edustamien lajien maailmanmestarit ovat kuluvan kauden osalta jo pitkälti selvillä. Haussa on edelleen kaksi MM-kultamitalistia ratamoottoripyöräilyssä.

Superbike-luokan mestaruus ratkaistaan tulevana sunnuntaina Losailin radalla Qatarissa. Moto3-luokan maailmanmestari on puolestaan selvillä 9. marraskuuta Valencian Ricardo Tormo-radalla Espanjassa.

Suomen moottoriliitto tulee juhlallisuuksien merkeissä tiukasti kattojärjestön imussa. SML järjestää oman palkintogaalansa 29. marraskuuta Helsingin musiikkitalolla.