Sarjan kolmas ja neljäs osakilpailu toivat tulokseksi kaksi neljättä sijaa, kun suomalaiskuskin kyyti ei aivan riittänyt Supersport-luokan palkintopallille.
Team Suzuki Mayer -tiimissä ensimmäistä kautta kilpaileva Lauslehto saavutti jo aika-ajossa neljännen lähtöruudun, joten nelossijat tulivat jo turhankin tutuiksi kisaviikonlopun aikana.
– Avauslähtö keskeytettiin turvallisuussyistä, kun radalle oli vuotanut öljyä. Itsekin kaaduin vaarattomasti öljyn liukastamassa mutkassa. Pyörään ei juuri tullut vaurioita, joten onnea oli matkassa, Lauslehto kertasi.
– Uusintastartissa olin parhaimmillaan toisena, mutta kisan edetessä kolmen kärki meni kovempaa. Toisessa kisalähdössä sijoitus pysyi edelleen samana, mutta olin vauhdillisesti lähempänä kärkeä.
– Kohtalaisen tyytyväinen olen suoritustasooni ja uuteen kalustooni, kun saan koko ajan lisää kokemusta Suzuki GSX-R 600 -pyörästä. Palkintopallit ja voitot ovat jatkossa tavoitteena, joiden eteen on tosin tehtävä kovasti töitä, Lauslehto tiedostaa.
IDM-sarjan neljän ajetun osakilpailun jälkeen Tatu Lauslehto on pistetaulukossa neljäntenä. Kausi jatkuu kolmen viikon päästä Oscherslebenin radalla Saksassa.