Lauslehdolla rankka kisaviikonloppu Saksassa – DTM söi rata-aikaa

Katsojaystävällinen tapahtuma toi kuljettajille eteen poikkeuksellisen ja typistetyn aikataulun, kun yksi vapaa harjoitus ja sunnuntain warm up oli karsittu ohjelmasta pois.

Supersport-luokan pistejohtaja Tatu Lauslehto oli vaikeuksissa vähäisen rata-ajan myötä.

– Suzuki Mayer -tiimimme sai tähän kisaan uusia alustan osia, mutta niiden testaaminen jäi liian vähiin. Ensimmäisessä aika-ajossa olin kuudes ja toinen jakso meni hukkaan vesisateen takia. Niinpä viikonlopun aikana treenikierrokset jäivät ennätysvähäisiksi, Lauslehto kertasi.

Järvenpääläinen saavutti ensimmäisestä kilpailusta viidennen sijan.

– Eka kisa meni osittain testaamiseksi. Keulan säädöt olivat liian jäykät, jonka vuoksi pyörä oli vaikea ja tosi raskas ajaa. Enpä muista, milloin kisa olisi ottanut näin paljon fysiikan päälle.

– Onneksi saimme säädettyä pyörää parempaan suuntaan, joten toisessa lähdössä pääsin nousemaan mukaan voittokamppailuun. Ajoin kärkikaksikon kannoilla, mutta kuskilla ei loppukierroksilla paukut riittäneet. Ekan kisan rasitukset näkyivät vielä suorituksessa.

– Kolmas sija tyydytti näiden vaikeuksien jälkeen. Pistejohto kaventui vain hitusen, kun kahden kilpailun osalta palkintosijat menivät sopivasti ristiin, Lauslehto laski.

Lauslehdon sarjajohto on nyt 16 pistettä ennen saksalaista Jan Bühnia (115-99). IDM-sarja jatkuu 13.-14. kesäkuuta Saksan Nürburgringin radalla.
 

Uusin numero