Lahti keuli ison kasan pisteitä speedwayn liiga-avauksessa

Liigaan ilmoittautui viisi joukkuetta, joten yksi  on aina lepovuorossa. Tällä kertaa tuo joukkue oli Varkauden Ankkurit.

Muut joukkueet lähtivät pistetaistoon käytännössä parhain kokoonpanoin, joskin Kotkissa Markku Autio korvasi Mika Lopin.

Kilpailun voitosta jouduttiin lopulta ajamaan uusinta 36 pistettä keränneiden Sand Blowersin, sekä Lahden Haukkojen välillä.

Siinä Sand Blowersin Timo Lahti sai ajella rauhassa voittoon, kun Haukkojen Kalle Katajisto joutui keskeyttämään tekniikkaongelmiin.

Lahti oli myös kilpailun paras pistemies voittaen kaikki ajamansa erät.

Sand Blowers ajoi siis voittoon kotiottelussa, Haukat toinen, sekä 32 pistettä kerännyt Kotkat kolmas. Porin Nopea Racing jäi tällä kertaa turistin rooliin kasaten vain kymmenen pistettä.

SM-liiga kilpailun ohessa ajettiin kilpaa myös 80-kuutioisten Suomen Cupin avauksessa. Siinä voiton vei Antti Vuolas ennen Joni Laukkasta ja Timi Salosta.

SM-liiga jatkuu samalla radalla jo tulevana tiistaina Haukkojen kotiottelulla.

SM-liiga:
1. Sand Blowers 36+3: Timo Lahti 15+3, Teemu Lahti 5, Jari Mäkinen 12, Aarni Heikkilä 4
2. Haukat 36+R: Kauko Nieminen 11, Kalle Katajisto 8, Niko Siltaniemi 10, Jiri Nieminen 7
3. Kotkat 32: Juha Hautamäki 10, Tero Aarnio 7, Jooa Partanen 10, Markku Autio 5
4. Porin Nopea Racing 10: Marko Suojanen 4, Joni Keskinen 2, Niilo Vuolas 0, Jere Lehtonen 4

80cc Suomen Cup:
  1. Antti Vuolas 14+3+3
  2. Joni Laukkanen 11+3+2
  3. Timi Salonen 13+2+1
  4. Toni Hyyryläinen 13+2+0
  5. Arttu Pentinmäki 14+1
  6. Pessi Sillanpää 9+1
  7. Rasmus Finne 10+0
  8. Karl Lattik 8+0
  9. Niklas Ågren 5
10. Markus Lill 5
11. Gert Kemvee 5
12. Roni Niemelä 5
13. Allan Angelstok 3

Uusin numero