Kyllä Rossi tietää: Pappi halusi Assenin kisapäivän lauantaiksi

– Aikoinaan rata kulki läheltä kirkkoa ja koska pappi ei halunnut meteliä sunnuntaina, niin kisapäivä päätettiin siirtää lauantaiksi. Tämä on se syy, virnisti Rossi.

Niin, eikä malttanut olla höystämättä edelleen vilunkia vastaustaan.

– Toisaalta outoa, että Superbike-luokka ajaa täällä silti sunnuntaina. Ehkä pappi piti enemmän Superbikesta!

Hollannin TT on ainoa osakilpailu, joka on ollut yhtäjaksoisesti mukana vuonna 1949 startanneessa MM-sarjassa.

Rossi on tuulettanut Assenissa osakilpailuvoittoa kahdeksan kertaa. Niistä viimeisin heltisi kaudella 2013.

Yamaha-jatko on
käytännössä selviö

Rossi, 35, teki keskiviikkona selväksi, että kahden vuoden mittainen jatkopesti Yamahan kanssa on enää viimeistä silausta vailla.

– Olen lähellä, todella lähellä tuota kahden vuoden jatkosopimusta. Se on minun tavoitteeni ja uskon Yamahan olevan samaa mieltä. Sopimus ei ole valmis vielä tänä viikonvaihteena, mutta emme ole enää kaukana siitä.

Keskiviikko tarjosi osviittaa myös Mika Kallion osalta. Belgialaistiimi Marc VDS on ainakin omalta osaltaan valmis jatkamaan sopimusta kokeneen suomalaiskuljettajan kanssa.

– Mika on tällä kaudella vahvasti kiinni vähintään MM-hopeassa. Olisi typerää olla pyrkimättä jatkamaan sopimusta tämän tasoisen kuljettajan kanssa, totesi tiimipäällikkö Michael Barhlomy.

Kallio, 31, ajaa neljättä kautta Marc VDS Racingin riveissä. Nykyinen sopimus kattaa tämän kauden.

 

Uusin numero