Kuumaa tai kylmää, kuivaa tai märkää – Rossi on rautaa Assenissa

– Assen on mahtava rata ja aina hyvä Yamahalle, julistaa Rossi voimiensa tunnossa.

Rossi on seitsemän osakilpailun jälkeen sarjassa toisena, mutta tosin jo 58 pistettä Hondalla huimistelevasta Marquezista jääneenä.

Rossi ei kuitenkaan enää tässä tilanteessa pisteitä tuijota. Hän on valmis tarttumaan hetkeen, kuten viime vuonnakin Assenissa.

Rossi palasi silloin voittajaksi yli kahden vuoden mittaiseksi venyneen kuivan kauden jälkeen. Voitto jäi "Tohtorille" kauden 2013 ainoaksi, mutta se ykkössija maistui yhdeksänkertaisen maailmanmestarin suussa kautta aikojen yhtenä makeimmista.

– Viime vuoden kisa täällä oli unohtamaton, myhäilee Marquezin silloin reilun kahden sekunnin marginaalilla toiseksi jättänyt Rossi.

Marquez iskee
aina takaisin…

Eturivin lähtöpaikkaa yhä haikaileva Rossi on yltänyt meneillään olevalla kaudella neljä kertaa toiseksi, eli Losailissa, Jerezissä, Le Mansissa ja viimeksi Barcelonassa.

Lähimmäs, vain 0,259 sekunnin päähän Marquezista Rossi runttasi heti kättelyssä Losailin valonheittimien loisteessa. Jerezissä eroa oli 1,431, Le Mansissa 1,486 ja Barcelonassa 0,512 sekuntia.

Yksinomaan numeroita silmäiltäessä Rossin avausvoitto on ollut pariin otteeseen jo todella lähellä. Numerot eivät kuitenkaan kerro täyttä totuutta. Marquez on sittenkin hallinnut tapahtumia mestarillisesti ja kylmän viileästi.

– Sinun pitää onnistua sataprosenttisesti ja vähän ylikin kukistaaksesi Marc. Hän ajaa urheasti, näyttävästi ja todella kovalla itseluottamuksella. Voit luulla jo hetken saavasi yliotteen hänestä, mutta viimeistään silloin Marc iskee välittömästi takaisin, Rossi kuvailee tilannetta.

Marquez on toppuutellut viime aikoina moneen otteeseen, että ei hänen voittoputkensa voi silti ikuinen olla. Senkin osalta raja tulee väistämättä jossain vaiheessa vastaan.

Marquez ei ole sitä suureen ääneen sanonut, mutta hänkin tietää tasan tarkkaan, että nimenomaan Assen saattaa tarjota Rossin hahmossa kauden toistaiseksi tiukimman haasteen.

Säällä iso merkitys

Rossi on voittanut urallaan kahdeksan kertaa Assenissa. MotoGP-luokasta plakkarissa on kuusi voittoa, sekä 125- ja 250-kuutioisista molemmista yksi ykkössija.

Rossi osaa voittaa Assenissa, mutta hän toki myös tietää, kuinka suuri merkitys arvaamattomalla kelillä Hollannin TT:ssä voi olla.

– Sää on erittäin merkittävä seikka täällä. Et koskaan tiedä tarkalleen mitä odottaa, kuumaa tai kylmää, kuivaa tai märkää, Rossi viittaa usein äkillisestikin muuttuviin olosuhteisiin.

Mutta Rossi on valmis kaikkeen. Hän aikoo olla jälleen kerran rautaa Assenissa – ja toki muuallakin.

– Voin sanoa rehellisesti, että tunnen itseni tällä kaudella vahvemmaksi lähes kaikilla radoilla. Ei muuta kuin jatketaan kovaa sen ensimmäisen voiton jahtaamista.

Rossi on nykyisistä kuljettajista Hollannin TT:n puitteissa menetynein kahdeksalla voitollaan.

Kaikkien aikojen eniten, eli peräti 15 ykkössijaa Assenista aikoinaan kahmi espanjalainen Angel Nieto. Italialaisikoni Giacomo Agostini jäi tosin vain voiton päähän.

Mika Kallio liitti itsensä Hollannin TT:n mittavaan ja maineikkaaseen voittajien listaan vuonna 2006, jolloin hän ajoi ykköseksi 125-kuutioisten luokassa espanjalaiset Sergio Gadea ja Alvaro Bautista tiukassa tuntumassaan.
 

Uusin numero