Marc Marquezin adjutantteina tilaisuudessa olivat MotoGP-sarjan kaksi muuta tuoretta maailmanmestaria, eli Moto3:ssa tittelin saavuttanut velipoika Alex Marquez ja Moto2:ssa juhlinut Mika Kallion ex-tiimikaveri Esteve Rabat.
Tuttavallisesti Rufea-tiimiksi kutsuttu MotoGP-sarjan trio oli saanut kuninkaallisella vierailulle seurakseen päättyneellä kaudella trialissa jo kahdeksannen mestaruuden saavuttaneen espanjalaistaituri Toni Boun.
Kvartetti luovutti maansa kuninkaalle vartavasten tälle suunnitellun kypärän.
Seremoniaan osallistuivat muiden muassa myös MotoGP-sarjaa hallinnoivan Dornan toimitusjohtaja Carmelo Ezpeleta ja Espanjan moottoriliiton puheenjohtaja Angel Viladoms.
Marquezin veljekset, Rabat ja Bou ottavat seuraavaksi suunnan Jereziin, jossa kansainvälisen moottoriliiton FIM:n mitaligaala odottaa vuoroaan sunnuntaina.