Kullas vain voitto mielessään Siilinjärven SM-supercrossiin

Pistejohdossa kilpailuun saapuu Helsingin Moottorikerhon Toni Eriksson, joka viime viikonlopun MM-kilpailu Hyvinkäällä ei mennyt suunnitellusti.

– Viikonlopun kisassa tosiaan nestetankkaus ei jostain syystä onnistunut ja sain molemmissa erissä lämpöhalvauksen oireita ja jouduin keskeyttämään. Nyt olen kuitenkin täysin toipunut ja valmis Siilinjärven kisaan. Siilinjärven rata on ollut minulle aina hieman haastava, mutta tästä huolimatta uskon olevani mukana kärkitaistelussa. Tietysti pakko katsoa kuinka kovaa Kullas menee ja yritetään roikkua perässä mahdollisimman lähellä jos vauhti ei riitä Harrin voittamiseen, kertoo Eriksson viikonlopun tavoitteista.

SM-pisteissä toisena on Riku Viljakainen ja kolmantena Teemu Lehtinen.

Suurimpana ennakkosuosikkina kisaa lähtee kuitenkin viime viikonlopun MM-osakilpailussa Hyvinkäällä kuudenneksi sijoittunut motocross ammattilainen Harri Kullas.

Kullas joutui jättämään kauden kaksi ensimmäistä supercrossin SM-osakilpailua väliin ja on tällä hetkellä pisteissä vasta 12. Tästä huolimatta Kullas lähtee hyvillä mielin Siilinjärven kisaan ja ainoastaan voitto mielessään.

– Positiivisella mielellä Siilinjärven kisaan. Tykkään supercrossista ja SM-kisat ovat mukavaa vaihtelua varsin hektisen MM-sarjan keskelle. Tämä viikko onkin ollut ensimmäinen pitkään aikaan, jolloin olen pystynyt pelkästään keskittymään treenaamiseen, toteaa Siilinjärveltä valmentaja Jussi Vehviläisen luolta treenaamasta tavoitettu Kullas kertoo.

Kotiyleisön suosikki Siilinjärven Vesaa edustava ja MX1 MM-sarjassa Hondaa kuskaava Santtu Tiainen oli alkuviikosta polvileikkauksessa ja joutuu valitettavasti jättämään kilpailun väiliin.

Siilinjärvellä kokeillaan myös uutta kisaformaattia, jossa lauantaina SM-luokan lisäksi radalla nähdään sekä MXC/A että MXJ junioriluokkien huiput omissa Suomen Cup luokissaan.

Sunnuntaina vuorossa ovat kaksitahtisten 125 kuutioisten pyörien MX125-luokka, aikuisharrastajien MXB-luokka sekä nousevien C-juniorien MXC/B-luokka.

Siilinjärven Supercrossin esittelytilaisuus järjestetään Kuopion torilla torstaina klo 13-15. Paikalla ovat tavattavissa mm. Siilinjärven vesaa edustava motocrossammattilainen Harri Kullas, vuoden 2007 MX3-luokan pronssimitalisti Jussi Vehviläinen, sekä kalustoa junioripyöristä ammattilaisten kisapyöriin saakka.
 

Uusin numero