Kullas säilytti MM-sarjan kahdeksannen tilan

Kovapintainen savirata ei ollut italialaisessa Gariboldi-tiimissä ajavan helsinkiläisen mieleen, mikä lisäsi nuorenmiehen tyytyväisyyttä tasaisen vahvaan suoritukseensa. MM-sarjassa Kullas jatkaa kahdeksantena.

– Otin ensimmäisessä erässä hyvän startin, mutta tipuin aivan liikaa ensimmäisellä kierroksella. Tulin sieltä 13:tena. Onnistuin nousemaan erän aikana muutaman sijan ollen kymmenes maalissa. Toisessa erässä lähtöni oli huonompi, mutta nyt nousin hyvin heti alussa. Maalissa olin yhdeksäs. Erän positiivisin asia oli, että pystyin pitämään MM-pisteissä perässäni olevan belgialaisen Joel Roelantsin takanani, Kullas kertasi.

– Olen aika tyytyväinen päivääni. Varsinkin, koska kova ja kivinen rata oli minulle vaikea. Tietenkin myös MM-sarjan kahdeksannen tilan säilyttäminen sekä hyvän pistekasan kerääminen ovat positiivisia asioita.

MX2-luokan voitti MM-sarjassa kolmantena oleva, Iso-Britannian Tommy Searle. MM-sarjan kärjessä jatkaa saksalainen Ken Roczen, joka voitti Ranskassa ensimmäisen erän. Toisessa Roczen kaatui, ja hän jäikin kahden erän yhteistuloksissa viidenneksi.

Suomen Ludde Söderberg keräsi ensimmäisestä erästä kaksi MM-pistettä, mutta toisessa hän jäi harmittavasti juuri pisteiden ulkopuolelle ollen 21. MM-sarjassa Söderberg on sijalla 28.

MX1-luokan voittoon ajoi Ranskan Steven Frossard. Santtu Tiainen ei onnistunut kasvattamaan pistepottiaan ajettuaan sijat 29 ja 32.

Tulokset:

MX2, 1. erä:
1. Roczen Ken, GER, KTM 40:46.690
2. Paulin Gautier, FRA, Yamaha, +13.754
3. Osborne Zachary, USA, Yamaha, +24.369
4. Searle Tommy, GBR, Kawasaki, +36.109
5. Tonus Arnaud, SUI, Yamaha, +53.180
…10. Kullas Harri, FIN, Yamaha, +1:54.521
…19. Söderberg Ludvig, FIN, Kawasaki, +1 kierros

MX2, 2. erä:
1. Searle, 39:47.629
2. Herlings Jeffrey, NED, KTM, +1.734
3. Osborne, +4.429
4. Paulin, +5.211
5. Aubin Nicolas, FRA, KTM, +51.885
…9. Kullas, +1:32.280
…21. Söderberg, +1kier.

MX2, yhteistulos:
1. Searle Tommy, GBR, Kawasaki, 43 pistettä
2. Osborne Zachary, USA, Yamaha, 40p.
3. Paulin Gautier, FRA, Yamaha, 40p.
4. Herlings Jeffrey, NED, KTM, 36p.
5. Roczen Ken, GER, KTM, 35p.
…9. Kullas Harri, FIN, Yamaha, 23p.
…23. Söderberg Ludvig, FIN, Kawasaki, 2

MX2, MM-pistetilanne:
1. Roczen, 226p.
2. Herlings, 213p.
3. Searle, 199p.
4. Osborne, 162p.
5. Paulin, 160p.
…8. Kullas, 119p.
…28. Söderberg, 12p.

MX1, yhteistulos:
1. Frossard Steven, FRA, Yamaha, 47p.
2. Cairoli Antonio, ITA, KTM, 42p.
3. Desalle Clement, BEL, Suzuki, 35p.
4. Boog Xavier, FRA, Kawasaki, 32p.
5. Bobryshev Evgeny, RUS, Honda, 31p.
…34. Tiainen Santtu, FIN, Kawasaki, 0p.

MX1, MM-pistetilanne:
1. Desalle, 199p.
2. Cairoli, 193p.
3. Frossard, 179p.
4. Nagl Max, GER, KTM, 179p.
5. Philippaerts, David, ITA, Yamaha, 161p.
…34. Tiainen, 1p.

Uusin numero