Kullas motocrossin MM-sarjaan

EM-sarjassa kuudenneksi tänä vuonna ajanut helsinkiläinen saa tallitoverikseen hallitsevan Euroopan mestarin, ranskalaisen Christophe Charlierin.

Kullas oli menneellä kaudella loukkaantumisen takia sivussa kolmesta ensimmäisestä EM-sarjan osakilpailusta, mutta Saksassa hän otti uransa ensimmäisen EM-sarjan erä- sekä osakilpailuvoiton. MM-sarjassa Kullas debytoi kahdessa MX2-luokan osakilpailussa vuonna 2008, ja pisteille hän ajoi Hollannissa. Vuonna 2010 Kullas lähtee ajamaan ensimmäistä kertaa urallaan koko MM-sarjan.

– Olen erittäin iloinen nyt syntyneestä sopimuksesta, koska pääsen ajamaan MM-sarjaa tiimissä, jolla on todella hyvä kokonaispaketti. Heillä on muun muassa Euroopan Yamahan suora tuki. Lisäksi saan kuntovalmentajan, joka on yksi Euroopan parhaista. Ajovalmennuksesta vastaa puolestaan maailmanmestaruuksiakin voittanut ranskalainen Yves Demaria. Tiimi siis tuntuu todellakin hyvältä ja uskon, että voin ajaa menestyksekkäästi, Kullas kertoo.

Ensi kauden sekä option vuodesta 2011 sisältävä sopimus vaati ponnisteluja Kullaksen taustajoukoilta, ja yhteistyö italialaisten kanssa varmistuikin viimeisillä mahdollisilla hetkillä.

– Tämä sopimus on Kullakselle iso mahdollisuus siirtyä uralla eteenpäin ja taistella parhaista paikoista maailman parhaiden kuljettajien joukossa. Sopimus on merkittävä siksikin, että Euroopassa on edelleen useita kovia ja kokeneempia kuljettajia ilman tiimipaikkaa. Kullaksen näytöt viime kauden lopussa puhuvat siis puolestaan ja hän on selkeästi osoittanut kuuluvansa MM-sarjaan, Kullaksen manageri Arto Jokinen selvittää.

– Sopimusta ja sen mahdollisuutta tutkittiin jo syksyllä, mutta työ kaatui Suomen Yamahan maahantuojan haluttomuuteen tukea Kullasta SM-tasolla. Onneksi tämä sopimus saatiin lopulta ilman maahantuojan tukeakin, lajin ulkopuolisten yhteistyökumppaneiden avustamana. Siksi Kullas ajaakin ensi vuonna kotimaisen supercrossin SM-sarjan italialaistiimin kalustolla, Suomen maahantuoja ei ole kuviossa mukana.

Kullaksella on tulevalla kaudella asunto tämän vuoden tapaan Belgiassa, mutta myös Italiassa, missä hänen kautensa käynnistyy kansainvälisellä kilpailulla helmikuussa. MM-sarja starttaa 3.-4. huhtikuuta Bulgariassa.

Edellinen suomalainen MM-sarjan pääluokissa täyden kauden ajanut oli Matti Seistola, joka kilpaili MX2-luokassa vuonna 2008. Nykyään Seistola ajaa ammatikseen enduron MM-sarjassa.