Kullas loukkaantui Ranskassa – aivotärähdys ja niskan venähdys

Kullas oli MX2-luokan avauserässä 15:s, mistä irtosi kuusi pistettä. Toisessa erässä Kullas joutui keskeyttämään jo toisella kierroksella kaatumisen seurauksena.

– Ensimmäisen erän starttini oli huono ja ajoin liian kauan hitaampien kuskien takana. Kun pääsin nousemaan ja rata oli vapaa, sain ajettua hyviä kierrosaikoja. En silti noussut kuin sijalle 15, mikä ei ole riittävän hyvin, Kullas harmitteli.

– Toisen erän starttini oli ok, mutta jo avausmutka meni pieleen ja olin ihan viimeisten joukossa. Sain jo noustua hyvin kuskeista ohi, ja ajoin espanjalaisen Jose Butronin takana. Ajattelin yrittää ohitusta yhdessä nopeassa kohdassa. Kiihdytin, kun ajattelin Butronin ajavan ulkomutkaan. Hän kuitenkin jarrutti sisälle, ja osuin häneen ja kaaduin.

– Löin kaatumisessa takaraivoni maahan. Kun nousin ylös, minua huimasi. Jatkoin ajamista, mutta huomasin heti, että minua huimaa liikaa. Jouduinkin sitten ajamaan pois radalta. Sairaalassa minulla todettiin aivotärähdys sekä niskan venähdys.

MM-pisteissä Kullas putosi kymmenenneltä sijalta 12:ksi.

Osakilpailun voitti MM-sarjan kärkimies, hollantilainen Jeffrey Herlings.

MX1-luokassa Kimi Räikkösen Ice1Racing-tiimin Dean Ferris oli avauserässä 16, mutta toisessa hän kolaroi starttimutkassa ja hänen olkapäänsä lähti sijoiltaan aiheuttaen keskeytyksen. Tiimitoveri Santtu Tiainen jäi kummassakin erässä ilman pisteitä.

Italian Antonio Cairoli voitti MX1:n molemmat erät, ja hän myös johtaa MM-sarjaa.

MM-sarjat jatkuvat ensi viikonloppuna Portugalissa.
 
Tulokset:
 MX2, 1. erä:

1. Jeffrey Herlings, NED, KTM, 38:43.782
2. Jeremy van Horebeek, BEL, KTM, +8.542
3. Tommy Searle, GBR, Kawasaki, +20.337
4. Joel Roelants, BEL, Kawasaki, +30.338
5. Valentin Teillet, FRA, Kawasaki, +32.786
…15. Harri Kullas, FIN, Suzuki, +1:29.781
 
MX2, 2. erä:
1. Searle, 38:42.069
2. Herlings, +3.695
3. van Horebeek, +4.651
4. Roelants, +5.462
5. Jordi Tixier, FRA, KTM, +22.371
Keskeytys. Kullas
 
MX2, yhteistulos:
1. Herlings, 47
2. Searle, 45
3. van Horebeek,42
4. Roelants, 36
5. Tixier, 31
…20. Kullas, 6
 
MX2, MM-pistetilanne:
1. Herlings, 270
2. Searle, 248
3. van Horebeek, 231
4. Roelants, 188
5. Max Anstie, GBR, Honda, 160
…12. Kullas, 105
 
MX1, yhteistulos:

1. Cairoli, 50
2. Pourcel, 42
3. Paulin, 42
4. Desalle, 34
5. Xavier Boog, FRA, Kawasaki, 32
…21. Ferris, 2
…28. Tiainen, 0
 
MX1, MM-pistetilanne:

1. Cairoli, 253
2. Pourcel, 214
3. Desalle, 213
4. Paulin, 212
5. Ken de Dycker, BEL, KTM, 179
…18. Ferris, 52
…22. Tiainen, 21
 
Kaikki tulokset:
www.motocrossmx1.com/reslists.aspx
 

Uusin numero