Kullas hyvistä asetelmista MM-eriin


Kullas otti heikon lähdön karsintaan, mutta nousi lupauksia antavasti useita sijoja erän aikana. Tänään kahdessa MM-erässä Kullaksella on oivat mahdollisuudet ajaa jopa viidennen sijan tuntumaan.

– Lähtöni oli vähän surkea, ja olin alussa vasta noin 20:tena. Sain kuitenkin heti erän alkuun hyvän ajorytmin päälle, ja ohittelin tasaisesti kuskeja nousten noin sijalle 15. Sen jälkeen ohittaminen oli vaikeampaa, mutta nousin kuitenkin ja sain edelläni ajaneita kiinni, Kullas selvitti.

– Sunnuntaiksi kisapaikalle on luvattu vesisadetta, ja veden määrästä riippuu, kuinka märäksi rata lopulta muuttuu. Radasta tulee melko varmasti haastavampi ja koko kisapäivästä erilainen kuin tänään. Tavoitteeni on edelleen sama kuin ennen tätä päivääkin – ajaa varmasti ja ehjänä, ja varmistaa, että minulla on tämänkin kisan jälkeen asetelmat taistella MM-sarjan loppupisteissä paikasta kuuden parhaan joukossa.

MX2-luokan karsintaerän voittaja oli isäntämaan Jeffrey Herlings.

MX1-luokan karsintaerän kovinta kyytiä piti hallitseva maailmanmestari, Italian Antonio Cairoli. Suomalaiset  Santtu Tiainen ja Niko Koskela ajoivat kumpikin päin lähtöpuomia ja pääsivät matkaan joukon häntäpaikoilla. Maaliin Tiainen ajoi sijalla 26 ja kertaalleen erän alussa kaatunut Koskela sijalla 33.

MX3-luokan karsinta ajettiin aika-ajona, jonka ensimmäisen ryhmän nopein oli ruotsalainen Tom Söderström. Täksi kaudeksi MX3-luokkaan siirtynyt Suomen Ludde Söderberg ajoi upeasti kolmanneksi. Marko Kovalainen oli seitsemäs, Tommi Mäkinen kahdeksas ja Miika Mäkinen harmittavasti ensimmäisenä vaille suoraa jatkopaikkaa jääneenä 21. Riku Rouhiainen oli 22:ksi nopein.

Toisen aika-ajoryhmän nopein oli Belgian Kevin Wouts. Antti Pyrhönen oli kolmanneksi ja Toni Eriksson 14:ksi nopein.

Naiset ajoivat sunnuntaina jo ensimmäisen varsinaisen MM-kilpaeränsä, jonka voitti Italian Chiara Fontanesi. Suomalaisista Ria Virtanen ajoi 33:ksi ja Jutta Lukkari 36:ksi.

MX1-, MX2- ja MX3-luokka ajavat tänään MM-kauden kaksi ensimmäistä eräänsä. Naiset ajavat kauden toisen MM-eränsä.
 
Tulokset:
www.motocrossmx1.com/reslists.aspx
 

Uusin numero