Kullas allekirjoitti jatkosopimuksen motocrossin MM-sarjaan

– Olen tyytyväinen Yamaha-Gariboldi -tiimin toimintaan tämän vuoden MM-sarjassa, joten minun oli helppo tehdä vuoden jatkosopimus heidän kanssaan. Sain pari muutakin tarjousta, mutta päätin pysyä tutussa tiimissä, missä minun ei enää tarvitse opetella toimintatapoja, Kullas selvittää.

– Mennyt kausi oli sekä tiimille että minulle ensimmäinen MM-sarjassa. Henkilökohtaisesti ajoin pisteille yhtä vaille kaikissa MM-erissä ja voitin muun muassa tiimitoverini, viime vuoden Euroopan mestarin, ranskalaisen Christophe Charlierin. Hän ajoi MM-sarjassa 12:ksi.

– Hyvin tehdystä työstä osoituksena tiimimme nousi ensi kaudeksi Yamaha-tehtaan viralliseksi kilpatiimiksi. Näin ollen saamme suoraan tukea tehtaalta, ja kalustomme pitäisi olla jatkossa vieläkin parempi kuin tänä vuonna.

18-vuotias Kullas on tällä hetkellä ainoa suomalainen, joka ajaa kilpaa jommassakummassa motocrossin niin sanotussa pääluokassa, MX1- tai MX2-luokassa.

Uusin numero