Kullas 19:s Thaimaan helteessä – Pyrhösen joukot kympin sakissa

Erän vakuuttavaan voittoon viiletti paalupaikkamies ja hallitseva maailmanmestari Jeffrey Herlings.

Viime viikon lauantain täydet pisteet Qatarista talteen korjannut hollantilainen KTM-kuljettaja peittosi toiseksi samalla pyörämerkillä ajaneen ranskalaisen Romain Febvren 40,448 sekunnilla.

Kisan alla tiikerin kanssa tuttavuutta tehnyt brittikuski Max Anstie hämmensi Suzukillaan kärkipakkaa kiirehtimällä kolmanneksi 6,165 sekuntia Febvresta.

– Pyöräni ei startannut puomilla, ja sain moottorin käyntiin vasta, kun Herlings oli jo tulossa ensimmäiseltä kierrokselta. Hän ohittikin minut toisella kierroksella, minkä jälkeen yritin roikkua hänen perässään, pyöränsä käyntihäiriötä harmitellut Kullas kertoi.

– Vauhtini oli loppujen lopuksi ok, koska kierrosaikani olivat hyviä ja koska ajoin koko luokan toiseksi parhaan kierrosajan. En kuitenkaan noussut pisteille, enkä saanut suoraa paikkaa superfinaaliin.

Kullas lähti hakemaan paikkaansa MX1- ja MX2-luokan nopeimmista kuljettajista koostuvaan superfinaaliin last chance-erän kautta. Suomalaiskuljettaja tarttuikin tiukasti tilaisuuteen ehtimällä erässä kakkoseksi 8,761 sekuntia Hondaa MX1-luokassa kuskaavasta belgialaisesta Jens Gettemanista.

Kullas ajoi superfinaalissa 32:nneksi. MX2-luokan kuljettajista hän oli 17:s.

– Sain finaalissa todella huonon lähdön ja olin varmaan viimeinen parin kierroksen jälkeen. Kun nopeammat alkoivat tulla kierroksella ohi, annoin ehkä hieman liikaa tietä. Tilanne on aina vaikea, kun ei halua olla toisten edessä, mutta itsellä on samaan aikaan kisa menossa.


Kullaksella on koossa kahden osakilpailun jälkeen 15 MM-pistettä, joka oikeuttavat sarjassa sijaan 20. Thaimaasta plakkariin jäi vain neljä pistettä ja GP:n 19. sija.

Cairoli Si Rachan kuningas

Paalupaikkamies ja hallitseva mestari oli pettämätön yhdistelmä myös MX1-luokan erässä, kun italialainen Tony Cairoli piti belgialaisen KTM-tiimikaverinsa Ken de Dyckerin 10,685 sekunnin erolla takanaan. Tahti oli siis käytännössä sama kuin lauantain karsintaerässä.

Qatarissa MM-johdon hankkinut De Dyckerin maanmies Clement Desalle oli Suzukillaan kolmas 17,533 sekuntia kärjestä.

Kimi Räikkösen omistaman ja Antti Pyrhösen päälliköimän Ice1Racing-tiimin KTM-kuljettajista portugalilainen Rui Goncalves ehti kahdeksanneksi ja ranskalainen Xavier Boog kaatumisesta huolimatta sijalle 13.

Goncalves jäi Cairolista 55,535 ja Boog 1.41,909.

MM-pistejohtoon siirtynyt Cairoli jatkoi vakuuttavaa menoaan superfinaalissa, jonka hän voitti 17,338 sekunnin erolla ranskalaiseen Kawasaki-kuski Gautier Pauliniin. Desalle oli kolmas 19,927 Cairolista. Nopein MX2-luokan kuljettaja Herlings sijoittui neljänneksi 32,228 voittajasta.

– Olin yltää superfinaalissa podiumille ja toivon, että onnistun siinä vielä tällä kaudella. Sen eteen tehdään töitä, totesi voimiensa tunnossa oleva Herlings.

Goncalves ajoi superissa hienosti kuudenneksi ja Boog heti seuraavalle sijalle. Erot voittajaan 48,891 ja 51,171 sekuntia.

Jäätiimi ei sulanut
paahtavassa kuumuudessa

Goncalves on Qatarin ja Thaimaan neitseellisten osakilpailujen jälkeen MM-pisteissä seitsemäntenä sekä Boog kymmenentenä.

– Olen erittäin tyytyväinen tähän tulokseen, mutta pitää muistaa, että kausi on vasta nuori ja minun on keskityttävä työhöni ja pyrittävä säilyttämään tämä tasaisuus, painotti Goncalves.

– Tiimi on tehnyt hienoa työtä ja pyörä on todella hyvä erityisesti starteissa. Minulla oli superfinaalin puolivälin paikkeilla pieniä teknisiä ongelmia, mutta selvisin niistä ja sain pidettyä ajoni koossa, jatkoi Goncalves.

Boog muljautti nilkkansa viikko sitten Losailin valaistulla radalla Qatarissa.

– Se haittasi edelleen, mikä saattoi aiheuttaa kaatumisen ensimmäisessä erässä. Olin kuitenkin liikkeellä hyvällä itseluottamuksella lauantain karsintaerän myötä.  Vauhtini oli kohdallaan ja tein hyviä nousuja läpi kisapäivän, vaikka erot olivatkin todella suuret.  Superfinaalissa oli jo tältä osin vähän helpompaa terävämmän startin myötä.

– Jalan päälle ei voinut laittaa suuremmin painoa, mutta olen varma, että nilkkani tulee kuntoon kolmen viikon kisatauon aikana, tuumi Boog.

MM-sarja jatkuu 1. huhtikuuta tutummissa ympyröissä Hollannin Valkenswaardissa.

Si Racha, Thaimaa.
Motocrossin MX1- ja MX2-luokkien MM-osakilpailu 2/18. MX2:

1) Jeffrey Herlings Hollanti, KTM 38.59,025, 2) Romain Febvre Ranska, KTM + 40,448, 3) Max Anstie Iso-Britannia, Suzuki + 46,613, 4) Jose Butron Espanja, KTM + 52,888, 5) Dean Ferris Australia, Yamaha + 56,827, 6) Jordi Tixier Ranska, KTM + 1.01,620, …21) Harri Kullas Suomi, Honda + 1 kierros.

Last Chance-erä:
1) Jens Getteman Belgia, Honda 25,00,271, 2) Kullas + 8,761, 3) Kenny Van Dueren Belgia, KTM + 12,617, 4) Kevin Fors Belgia, Yamaha + 14,276, 5) Ivo Monticelli Italia, TM + 16,350.


MX1:
1) Antonio Cairoli Italia, KTM 39.04,412, 2) Ken de Dycker Belgia, KTM + 10,685, 3) Clement Desalle Belgia, Suzuki + 17,533, 4) Gautier Paulin Ranska, Kawasaki + 25,044, 5) Tommy Searle Iso-Britannia, Kawasaki + 31,640, 6) David Philippaerts Italia, Honda + 34,070, …8) Rui Goncalves Portugali, KTM + 55,535, 13) Xavier Boog Ranska, KTM + 1.41,909.

Superfinaali:
1) Cairoli, 2) Paulin + 17,338, 3) Desalle + 19,927, 4) Herlings + 32,228, 5) Searle + 39,004, 6) Goncalves + 48,891, 7) Boog + 51,171, …32) Kullas + 1 kierros.

Thaimaan osakilpailun MM-pisteet, MX2:
  1. Herlings 50
  2. Febvre 44
  3. Butron 34
  4. Christophe Charlier Ranska, Yamaha 32
  5. Alessandro Lupino Italia, Kawasaki 31
  6. Ferris 31
19. Kullas 4

MX1:
  1. Cairoli 50
  2. Gautier 40
  3. Desalle 40
  4. Searle 34
  5. De Dycker 34
  6. Goncalves 29
10. Boog 23

MM-pistetilanne, MX2:
  1. Herlings 100
  2. Febvre 82
  3. Ferris 69
  4. Charlier 65
  5. Glenn Goldenhoff Hollanti, KTM 63
  6. Butron 60
20. Kullas 15    

MX1:
  1. Cairoli 95
  2. Desalle 87
  3. Paulin 78
  4. De Dycker 70
  5. Searle 64
  6. Kevin Strijbos Belgia,Suzuki 55
  7. Goncalves 52
10. Boog 41
 

Täydelliset tulokset:
http://www.motocrossmx1.com/reslists.aspx?ct=1&c=7

Seuraava MM-osakilpailu: 1.4. Valkenswaard, Hollanti.

 

Uusin numero