Kullakselle Supercrossin SM-hopeaa

– Helsingin avauskilpailun aikana ajoin Italian mestaruussarjaa ja testasin pyörää alkavaa MM-sarjaa varten. Sinänsä ei harmita, vaikka mestaruuskin jäi vain neljän pisteen päähän. En olisi ikinä uskonut, että voisin yltää näin korkealle, kun minulta jäi kaksi osakilpailua ajamatta, viimeistä finaalierää lukuun ottamatta jokaisen ajamansa osakilpailun voittanut Harri Kullas kertoo.

– Onneksi sain sentään Tampere Dominator -tittelin, vaikka harmittaakin etten voittanut täällä molempia finaaleja. Saksan Supercross-sarjaa varten oli hyvä testata omaa tasoaan eurooppalaisia supercrosskuljettajia vastaan. Nyt voin lähteä sinne luottavaisin mielin. Uskon yltäväni Saksan kovatasoisessa sarjassa kymmenen kärkeen, jopa top5:teen, Kullas arvioi.

Perjantaina alkueriä dominoinut ranskalainen Thomas Ramette hävisi Kullakselle viikonlopun ensimmäisessä finaalissa. Ramette otti myös lauantain finaalierässä lähdön nimiinsä, mutta joutui pian tunnustamaan tsekkiläisen Filip Neugebauerin nopeammakseen. Erän loppupuolella myös Harri Kullas tuli Rametten ohi.

– Tämä oli tämän vuoden viimeinen kisa. Marraskuussa alkava Saksan Supercross-sarja lasketaan jo ensi vuoden puolelle. On ollut pitkä kausi, mutta onneksi olen selvinnyt siitä ehjänä. Haluan kiittää kaikkia, jotka ovat olleet tukenani. Perhettä, tyttöystävää, tiimiä ja kaikkia yhteistyökumppaneita.

– Tykkäsin Tampereen radasta tosi paljon, siinä oli triplat, kaksarit, rytmisuorat ja muut juuri niin kuin supercrossissa pitääkin olla. Nyt on lyhyen loman aika, mutta sielläkin täytyy nyt vähän lenkkeillä, kun seuraavat kisat ovat niin lähellä, kauden päätökseensä lähes tyytyväinen Kullas päätti.

Erikssonilla on kaudelta 2013 SM-kulta endurossa, cross countryssa, motocrossissa henkilökohtaisena ja joukkuekisassa sekä supercrossissa.

MM-sarjassa ammattilaisena ajava Kullas sai Suomessa ajamistaan kilpailuista SM-hopeaa supercrossissa ja motocrossin joukkuekilpailun SM-hopean.

Lauantain tulokset:
1. Filip Neugebauer, CZE, Kawasaki
2. Harri Kullas, SiiVe, KTM
3. Thomas Ramette, FRA, Suzuki
4. Eeli Takatalo, SaMK, Honda
5. Kasper Lynggaard, DEN, Yamaha
6. Joonas Heimonen, VMK, Suzuki

Viikonlopun tulokset kokonaisuudessan:
http://www.mylaps.com/en/events/970053
 

Uusin numero