KTM:n pääjohtaja: Parempi käyttää rahat kehitystyöhön kuin hankkia Marc Marquez”

Marquez on yhdistetty jo pitkään KTM:ään, sillä tällä on erityisen hyvät välit KTM:n pääsponsoriin Red Bulliin. Marquezin sopimus on voimassa Hondalla vuoteen 2020, mutta hän on kertonut, ettei intohimoja ole siirtyä mihinkään muualle.

Pierer on aiemmin kritisoinut esimerkiksi Ducatia rahojen haaskaamisesta Jorge Lorenzon valtavaan palkkaan. Hän on myös sitä mieltä, ettei KTM:lle olisi mitään järkeä tarjota tällä hetkellä sopimusta Marquezille.

”Marc Marquez on täysin poikkeuksellinen kuljettaja. Hän voisi varmasti voittaa myös meidän pyörällämme. Luojan kiitos, kuljettajalla on edelleen merkitystä tässä lajissa”, Pierer sanoo.

”Vasta-alkajatiimi on tavallaan aina häviäjä. Jos tulee voitto, se on kuljettajan ansiota, jos hävitään, syy on tiimin. En halua edes puhua mistään palkoista vaikkapa Marquezin kohdalla, vaikka Red Bull sen maksaisikin. Laittaisin mieluummin säästyneet rahat pyörän kehittämiseen. Toki sellainen vaatii kärsivällisyyttä ja syvään hengittämistä.”

KTM aloittaa nyt kolmannen kautensa MotoGP:ssä. Oma satelliittitiimi Tech 3 on nyt ensi kertaa mukana. Tehdastiimissä ajavat Johann Zarco ja Pol Espargaro. Espargaro toi tiimille sen historian ensimmäisen palkintopallisijoituksen viime kauden lopulla Valencian sadekelissä. Zarco siirtyi KTM:lle, vaikka myös Honda oli hänestä kiinnostunut.

Pierer paljastaa, että KTM:llä on 180 työntekijää ja sen budjetti on tälle kaudelle 40 miljoonaa euroa.

”Meillä alkaa nyt kolmas vuosi ja olemme edelleen vasta-alkajia. Silti olemme oikealla tiellä. Tämä homma vaatii myös kärsivällisyyttä. Hyvä esimerkki on, että meiltä kesti seitsemän vuotta voittaa Dakar Ralli, mutta sen jälkeen olemme voittaneet sen 18 kertaa.”

”MotoGP:ssä meillä on menossa viisivuotissuunnitelma. Avauskautemme alku oli yllättävänkin hyvä. Toisella kaudella kadotimme punaisen langan, kun Espargaro ja testikuljettaja Mika Kallio loukkaantuivat. Loppukaudesta saimme taas juonesta kiinni”, Pierer kertoo.

”Odotan, että olemme tällä kaudella tasaisesti 10 parhaan joukossa. Olisi mahtavaa, jos pääsisimme kerran palkintopallille. Aikataulumme on se, että viidentenä vuotena olemme tasaisesti palkintopallilla.”
 

Uusin numero