KTM:llä kovat odotukset ensi kaudesta: ”Toistaiseksi emme ole odottaneet ihmeitä, mutta nyt alkaa aivan uusi ja tärkeä aikakausi”

Ensi kaudeksi KTM:n paletti muuttuu melkoisesti, kun se saa Tech 3:sta satelliittitiimin ja tehdastiimiin liittyy tähtikuljettaja Johann Zarco. Lisäksi KTM onnistui värväämään Dani Pedrosan testikuljettajakseen.

Avauskausi MotoGP:ssä sujui KTM:ltä paljon odotuksia paremmin, mutta kausi 2018 oli paha pettymys.

”On myönnettävä, että avauskausi oli odoteuksiamme parempi, toinen heikompi. Mutta tällaista tämä työ on. Nyt siirrymme jälleen uuteen vaiheeseen suunnitelmissamme. Olemme edelleen aloittelijoita MotoGP:ssä. Olemme tehneet uuden pyörän aina puolen vuoden välein. Mika Kalliolla oli sellainen Sachsenringillä. Olen ihan tyytyväinen kehitystyöhön, mitä olemme saaneet aikaiseksi. Olemme päässeet kokeilemaan todella paljon uusia päivityksiä ja osia, joista tule ensi kauden RC16:n perusta”, Beirer sanoo.

Dani Pedrosan liittyminen tiimiin oli Beirerin mukaan erityinen onnenpotku.

”Tiedämme, missä haluamme olla ja millä aikataululla. Olemme pystyneet todistamaan, että olemme vakavissamme tämän projektin kanssa. Tämä on pitkän tähtäimen projekti ja meillä on nyt kasassa loistava tiimi. Toistaiseksi emme ole odottaneet ihmeitä, mutta nyt alkaa aivan uusi ja tärkeä aikakausi. On upeaa, että Johann Zarco uskoi meihin. Nyt vielä Dani Pedrosa liittyi mukaan, ja ei ole epäilystäkään, etteikö se investointi maksaisi itseään takaisin hyvin pian. Hän on valmis tähän haasteeseen ja tulee auttamaan meitä kokemuksellaan todella paljon. Kuljettajalle on aina hienoa, kun hän pääsee uransa jälkeen muihinkin töihin kuin vain edustamaan. Kyllä se innostuksen tuli siellä edelleenkin palaa myös Danin kohdalla.”

Mike Leitner kertoi ennen Valencian päätösviikonloppua uskovansa, että kaudella 2019 tulee KTM:n ensimmäinen palkintopallisijoitus. Kävi kuitenkin niin, että se tuli jo Valencian märällä radalla, kun Pol Espargaro oli kolmas.

”Oletinkin, että se ei tulisi kuivalla kelillä, mutta en odottanut podiumia vielä tältä kaudelta, uskoin sen ottavan enemmän aikaa. Olihan se mahtavaa saada kauden päätteeksi upea tulos. Pol teki kaiken oikein 100-prosenttisesti, voimme lähteä nyt tulevaan kauteen todella tyytyväisinä”, Leitner sanoo.

Dani Pedrosa pääsee testaamaan KTM:ää jo ensi viikonloppuna. Nuo testit eivät ole sallittuja kilpakuljettajille. Leitner ja Pedrosa tuntevat toisena hyvin; he työskentelivät yhdessä kolme vuotta Repsol Hondalla.

”Tunnen Danin todella hyvin, hiukan liiankin hyvin. Hänelle päätös lopettamisesta oli varmasti uransa vaikein. Juttelin hänen kanssaan KTM:stä ja keskustelun jälkeen olin varma, että hän hyväksyy tarjouksemme. Hänellä on jo nyt hyviä ideoita RC16:sta. On todella mielenkiintoista kuulla hänen kommenttejaan ensi viikonlopun testien jälkeen.”
 

Uusin numero