KTM:llä ei olla paniikkitunnelmissa: ”Tulemme saavuttamaan palkintopallin ja voittoja”

KTM:n pääjohtaja Stefan Pierer tietää, mistä on kyse.

”Toinen vuosi on aina kovempi kuin ensimmäinen. Tämä on tällaista askel askeleelta etenemistä. Teemme kaiken sen eteen, että pääsemme koskettamaan palkintopallia ja olemaan lopulta siellä korkeimmalla korokkeella. Me tulemme tekemään sen välittämättä siitä, kuinka kauan siihen menee aikaa”, Pierer sanoo.

Ensimmäisen kauden kohokohta oli Pol Espargaron sijoittuminen yhdeksänneksi Tshekissä ja Australiassa. Tämän kauden parhaat sijoitukset ovat Mika Kallion ja Bradley Smithin kymmenennet sijat.

”Emme ole paniikkitilassa. Tiedämme, mitä teemme ja kaikki tarvittavat askeleet tullaan kyllä ottamaan. Viime kausi meni jopa yläkanttiin, oikeastaan vähän liiankin hyvin. Jo silloin tiesimme ja myös sanoimme kaikille ääneen, että vaikeitakin hetkiä on vielä tulossa”, selventää KTM:n moottoriurheilujohtaja Pit Beirer.

”Nyt ne vaikeat ajat ovat käsillä, mutta oikeasti ainoat murheelliset hetket ovat niitä, kun kuljettajat loukkaantuvat. Jos ajamme huonon kilpialun, se ei ole surullinen juttu tai paniikin aihe, se on asia, minkä saamme kyllä korjattua.”

Beirer heittää myös mielenkiintoisen tilastofaktan.

”Brnon osakilpailuun asti olimme jokaisessa GP:ssä lähempänä kärkeä kuin viime kaudella. Esimerkiksi Assenissa ero kutistui 40 sekuntia, ei ole ihan huono suoritus olla 20 sekunnin päässä huippuvireisestä Marc Marquezista. Kaikki on siis ihan hyvin, mutta tällä kaudella pakka on ollut todella tiivis ja taso todella kova. Aika-ajossa sekunnin tappio kärkeen ja olet yhtäkkiä sijalla 18.”
 

Uusin numero