KTM vahvalla tiimillä ensi kauteen

Perjantaina 18.12. Helsingin Messukeskuksessa julkistettu KTM Motorsport -kilpatalli ei ole vahva vain nimekkäiden kuljettajiensa takia. KTM:n pomo Jaro Sihvonen kertoi, että ensi kauden tiimi toimii suorassa kontaktissa tehtaan Motorsport -osaston kanssa. Tämä tarkoittaa suoraa tuotetukea tiimin kuskien kalustoon, tiimirekkaa henkilökuntineen kaikkiin crossin ja enduron SM-kisoihin sekä vahvaa, ammattitaitoista apua kaikissa teknisissä ja harjoitteluun liittyvissä asioissa.

Vallitsevan maailmantalouden aiheutamien hankaluuksien aikana tällainen poikkeuksellisen kova panostus herättää ihmetystä. Jaro Sihvonen toteaa syyn tiimin perustamiseen löytyvän nimenomaan tiukasta taloustilanteesta. Sihvonen sanoi avauspuheessaan, että tiukan talouden kaudella on tärkeää panostaa vahvasti ydinliiketoimintaan.
”KTM on aina ollut vahva merkki offroad -moottoripyöräilyssä. Nyt jos koska on tärkeää panostaa lujasti perusosaamiseen ja ydintoimintaa”, totesi Sihvonen.
”Samuli Aron päätös lopettaa kilpauransa MM-tasolla helpotti päätöstä ison tiimin perustamiseksi. Samulin myötä tiimi voi tarjota viisinkertaisen maailmanmestarin tietotaidon nuorempien kuskien käyttöön ja samalla tiimille saatiin osaava päällikkö”, Sihvonen jatkoi.

Suomen Moottoriliiton toimitusjohtaja Kurt Ljunqgvist omassa puheessaan korosti tällaisen panostuksen merkitystä koko kotimaiselle harrastustoiminnalle. ”Näin vahvan ja ammattitaitoisen tiimin perustamisella tällaisessa tilanteessa on koko kotimaiselle moottoripyöräurheilulle valtavan suuri merkitys”, totesi Ljunqgvist. Hän jatkoi kertomalla uskovansa Samuli Aron kokemuksen ja osaamisen antavan sekä itseluottamusta että vahvuutta koko ryhmälle.

Tiimissä enduroon keskittyvät kuljettajat Samuli Aron lisäksi ovat Petri Pohjamo ja Lauri Salonen. Aro on moninkertaionen maailmanmestari ja hakee ensi kaudelta avoimen luokan Suomen mestaruutta. Pohjamo on maailmanmestaruuden voittanut hänkin, ensi kauden tavoite on mestaruus 250 nelariluokasta. Lauri Salosella tavoite on läpimurto kansainvälisellä tasolla, siinä matkalla menestys SM-sarjassa tietysti on toinen tavoite.

Crossikuskeista kirkkain tähti on Eero Remes, mies joka keskityy päätyönään enduron MM-sarjaan. Eero ajaa kotimaan kisoissa motocrossia, tavoitteena hänellä voi olla vain SM-kulta.
Toni Eriksson ajaa MX1 -luokan SM-sarjan sekä Supercrossin SM-sarjan. Ludde Söderberg puolestaan keskittyy MX2 -luokan SM-sarjoihin mutta ykköstavoite silti on menestyminen EM-sarjassa. Ludde kertoi, että viime kaudella hän pystyi jo vauhdillisesti kärkikymmenikön kantaan, ensi kaudella nuorukainen uskoo pystyvänsä vakiinnuttamaan paikkansa kymmenen parhaan joukossa.

Sekä Erikssonille että Söderbergille tieto tehtaan tuotetuesta oli selvästi mieluinen asia. Kumpikin kertoi viime kauden pyörien olleen nopeita mutta tieto mahdolisesta kaluston parannuksesta hymyilytti molempia. Lisää voimaa moottoriin ja paremmat iskarit, se lienee jokaisen crossarin toivelistalla.

Tilaisuudesta Ilari Suhosen kuvaama sekä editoima videokooste alla olevasta osoitteesta:
http://www.vimeo.com/8306911

Uusin numero