KTM palaa MotoGP -sarjaan

Honda esitteli ensi kaudella MM-kekkereissä 125-kuutioiset korvaavan, nelitahtisella ja 250-kuutioisella voimanlähteellä varustetun uuden Moto3-luokan pyöränsä torstaina Katalonian GP:n yhteydessä Barcelonassa, eikä KTM aikaillut omassa esille tulossaaan.

KTM vahvisti perjantaina puoliltapäivin, että se tulee mukaan Moto3-luokkaan yhteistyössä paremmin rungonvalmistajana tunnetun Kalex Engineerin kanssa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että KTM ja Kalex tuovat omat tiiminsä uuteen luokkaan. Kuljettajien nimet ovat luonnollisesti vielä avoinna.

Kotarin Moto3-luokan moottorin suunnittelu on Wolfgang Felberin ja hänen tiiminsä käsialaa. Itävallan Mattighofenissa paiskitaan pitkää päivää ja KTM Motorsportsin päällikkö Pit Beirer on vakuuttunut siitä, että työn alla on voittajapaketti.
– Valmistelemme tuloamme Moto3-luokkaan erittäin motivoituneita ja luottavaisina, sanoo Beirer.

KTM kurvaili aiemmin tehdastiiminä MotoGP-sarjaan ja sen 125-kuutioisten luokkaan vuonna 2003. Kaksi vuotta myöhemmin toiminta laajeni myös silloiseen 250-kuutioisten luokkaan, kunnes maailmanlaajuinen talouskriisi pyyhkäisi Kawasakin tavoin KTM:n MotoGP-kartalta.

KTM voitti piikkiluokassa valmistajien mestaruuden vuonna 2005, mutta henkilökohtaiset tittelit jäivät saavuttamatta. Kallio ajoi MM-hopeaa piikkiluokassa 2005 ja -06, sekä edelleen pronssia varttilitraisissa 2008.

KTM:n historiaan mahtuu myös lyhyt visiitti MotoGP-luokkaan vuonna 2005 Team Robertsin moottorintoimittajana.

Uusin numero