KTM Freeride 350 / KTM Freeride E-SX

Niin kauan kuin muistan, on meitä peloteltu öljyn loppumisella, joka on uhannut jatkuvasti lähteestä ja ajankohdasta riippuen 20–50 vuoden kuluttua. Vielä sen kaupallisen hyödyntämisen loppua ei kuitenkaan ole näkynyt huolimatta siitä, että erinäiset vihreillä arvoilla ratsastavat järjestöt ovat julkisuustempauksineen pyrkineet haittaamaan uusien öljyesiintymien hyödyntämistä. Uskoa tuomiopäivän profetian toteutumisen hetken lähestymiseen voi hakea vaikkapa siitä, että viime vuosina on ilmestynyt toinen toistaan vakuuttavampia sähkökulkupelejä, uusimpana tulokkaana Harley-Davidsonin LiveWire, joka toki on yhä prototyypin asteella. Mutta kuinka sähkö pärjää tutulle polttomoottorille? Sen selvittämiseksi ajossa on kaksi KTM Freeridea; toinen kulkee sähköllä, toinen bensalla. 
Moottoripyörävalmistajana KTM:n kunniaksi on laskettava ennakkoluulottomuus ja uskallus etsiä uusia uria sekä rikkoa perinteisiä käsityksiä. Toisaalta itävaltalaiset nostavat äärimmäisyyden rimoja esimerkiksi superbike-tason suorituskyvyllä varustettujen adventure-mallien muodossa, mutta toisaalta agendalta löytyy myös käyttäjä- ja ympäristöystävällisen moottoripyöräilyn kehittämistä. Jälkimmäisestä mainioksi esimerkiksi käy Freeride. 
KTM Freeride -perhe esiteltiin muutama vuosi sitten, ja samalla KTM toi suuren yleisön tietoisuuteen uudenlaisen, ainakin toistaiseksi marginaalisen offroad-moottoripyöräilyn segmentin. Enduron ja trialin elementtejä yhdistelevät pyörät ovat olleet Beta Alp 4.0:n kaltaisia erikoisuuksia, mutta KTM:n massiivinen markkinointikoneisto jakoi ilosanomaa hauskanpitokeskeisestä offroad-ajamisesta, jonka Freeride mahdollistaisi. 

Vaikka ensin esiteltiin perinteisellä nelitahtimoottorilla varustettu rekisteröitävissä oleva enduromalli Freeride 350, oli alusta asti selvää, että myös sähköversio olisi tulossa. Sen saapumista saatiin kuitenkin odotella muutaman vuoden ajan, ja ehtipä KTM esitellä kaksitahtisen Freeride 250 R:nkin ennen Freeride E:tä. Bensakäyttöiset Freeridet ovat saatavilla enduromalleina, mutta sähköistä myydään kolmena eri versiona. Tarjolla on rekisteriin kelpaavat enduromalli E-XC ja supermoto E-SM sekä crossimalli E-SX. Koko Freeride-perhettä yhdistävä tekijä on hauskanpito ja täydellinen ryppyotsaisuuden puute. 

Vuonna 2011 esitelty Freeride 350 päivitettiin kevyesti vuodelle 2014. Tärkeimpänä uudistuksena oli lyhyemmät viisi ensimmäistä vaihdetta, pidempi kuutonen ja piikkiä isompi eturatas, jonka ansiosta pyörän kerrotaan toimivan paremmin sekä maastossa että kovemmissa nopeuksissa. Lisäksi pyörä sai muutamia pienempiä muutoksia. Johtoajatus pysyi päivityksessä muuttumattomana, Freeridessa tärkeintä ovat hauskuus, helppous ja keveys. Freeride 350 painaa tankki tyhjänä karvan alle sata kiloa ja painopiste on matalalla. Liki kymmenen senttiä kilpaenduroita matalampi istuinkorkeus helpottaa osaltaan ajamista. 

350-kuutioinen moottori pohjautuu EXC-F:n voimanlähteeseen, josta on tavoiteltu helppoa ajettavuutta huipputehon sijaan. Pyörä vääntääkin nöyrästi ja 23 hevosvoiman teho riittää pelkän hauskanpitosudittelun lisäksi myös suhteellisen vauhdikkaaseen etenemiseen. Matala teho asettaa kuitenkin rajoituksensa vauhdin noustessa, mutta kannattaa muistaa, mitä varten pyörä on tehty. Crossit ja kilpaendurot ovat asia erikseen. Käyttötarkoitus huomioon ottaen kesytetyn moottorin eduksi voi laskea sen, että se joutuu kestämään kilpakäyttöön tarkoitettuja sisaruksiaan pienempiä rasituksia, joten huoltovälit on voitu tuplata 20 tuntiin, mikä on asiallinen lukema. 
Jarrut ja alusta ovat yksinkertaiset, mutta täysin riittävät Freeride-henkiseen ajamiseen. Isommat hypyt kannattaa kuitenkin ottaa huomioon, sillä jousituksen pohjaamiseen ei kummoista loikkaa tarvita. Jarruista sen sijaan ei ole pahaa sanottavaa. Lyhyiden välitysten takia pykältämistä joutuu harrastamaan. Se ei kuitenkaan ole ongelma, sillä vaihteet loksahtelevat tarkasti päälle myös ilman kytkintä.
Kevyt pyörä on helppo ja todella mukava ajaa. Se on ominaisuuksiltaan täysin riittävä hupiajeluun ja tarjoaa aloitteleville kuljettajille helpon tavan tutustua harrastukseen, mutta on helppoudestaan huolimatta varsin viihdyttävä, sitä hauskempi, mitä pienempää polkua renkaiden alla kiitää. Vaikka Freeride 350 on rekisteröitävissä, ei kadulla tulisi mieleenkään ajaa pidempiä matkoja kuin pakolliset metsäpätkien väliset siirtymät. 

Sähkön lippua kannattelee crossimalli Freeride E-SX, jonka erottaa enduro E-XC:stä valojen ja muutaman kilon uupuminen. Tehoa löytyy suunnilleen saman verran kuin 350-kuutioisesta ja painokin on samassa haarukassa. Pyörät ovat lähes identtisiä, erot löytyvät lähinnä moottorista ja bensatankista. Jälkimmäisen paikalla on E-SX:ssä akku, jonka vaihtaminen käy muutamassa minuutissa. 
Jos 350:n ajaminen on helppoa, on E-SX vieläkin helpompi. Kytkintä tai vaihdevipua ei ole, ja pyörä liikkuu yksinkertaisesti kaasua annostelemalla. Molemmat jarrut on sijoitettu ohjaustankoon, mikä vaatii pientä totuttelua, kun takajarru ei olekaan jalan alla, vaan kytkinvivun tilalla. Kun asiaan tottuu, on ajaminen kuin lasten leikkiä. Freeride-mallien alustat ovat samanlaiset, mutta jostain syystä sähkömallin takaiskari tuntuu hieman pehmeämmältä. 
Moottorille on kolme merkittävästi toisistaan eroavaa asetusta; ykkönen on kiltein, kakkonen sopii pehmeämmän kaasuvasteen vuoksi kivikkoiseen maastoon, mutta kolmosella ajaminen on yhtä riemua. Sähkömoottorin tarjoama vääntö on käytössä välittömästi ja se vetää suupielet vastustamattomaan virneeseen. Pyörän käyttötarkoitukseen moottorin luonne on kertakaikkisen loistava, eikä voimansiirrostakaan löydy välystä häiriöksi asti. 
Tavanomaisesta poikkeavan takajarrun lisäksi toinen totuttelua vaativa asia on kytkimen puuttuminen. Freeride E-SX:n eturengasta ei voi keventää kytkintä näpäyttämälä, mutta vääntävä moottori hoitaa homman vain kaasua annostelemalla.

Polttomoottoriin tottuneelle Freeride E:llä ajamisessa erikoisinta on äänimaailma, joka koostuu lähinnä jousituksen ja ketjujen äänistä sekä kuljettajan omista, kypärän sisäisistä ääntelyistä, joita polttomoottoriversiolla ajaessa ei juuri kuule. Vaikka 350-kuutioinenkaan tuskin ketään häiritsee, voi Freeride E:llä varmasti ajaa vaikka takapihallaan naapureiden häiriintymättä. 
Täysi akku tarjoaa virtaa noin tunnin ajamiseen ja sen lataaminen 80-prosenttiseen varaukseen kestää noin kolme varttia, jota voi pitää aivan siedettävänä yhdistelmänä, erityisesti, jos käytössä on kaksi akkua. Huomattavaa on, että itse pyörän hinta 7 320 euron hinta on edullisempi kuin 350-kuutioisen 7 630 euroa, mutta akku maksaa lähes puolet tästä. Koska akku pitää jollain ladatakin, nousee koko paketin hinta 11 400 euroon. Pyörän käyttäminen on sen sijaan edullista.  Sähkö on lähes ilmaista bensaan verrattuna ja suurin huoltotoimenpide on 60 tunnin välein tehtävä voimansiirron öljynvaihto. 
Molemmat Freeride-mallit ovat mainioita käyttötarkoituksessaan. Ne ovat hauskoja ja helppoja hupailupyöriä, jotka sopivat niin ensikosketukseksi offroadin maailmaan, kevyeen harrasteajoon ja muuhun hauskanpitoon. Vakavaan, kilpailuun tähtäävään harrastamiseen tai vauhdikkaammilla radoilla ajamiseen kannattaa kuitenkin valita jokin muu malli. Sama koskee katuajoa.
Bensamoottorin puolesta puhuu lähinnä matalampi hankintahinta, mutta sähkömallinkaan hinta, vaikka onkin huomattavasti bensakäyttöistä korkeampi, ei ole täysin mahdoton. Lisäksi sähköpyörän ylläpito ja erityisesti ajaminen on edullista. Sähkön eduksi voi laskea myös ympäristöystävällisyyden, niin häiritsevän melun kuin pakokaasupäästöjen puuttumisen muodossa ja sille sopivan harrastuspaikan voikin perustaa käytännössä mihin hyvänsä. Kun vielä akun kesto ja latausaikakin ovat järkevät, tuntuu sähkömalli aina vain paremmalta ajatukselta. 

Onko yli 11 000 euroa kuitenkin liian suuri summa puhtaasta leikkikalusta? Se jää jokaisen itse päätettäväksi.

Teksti: Petri Suuronen Kuvat: Valtteri Nygren

Uusin numero