KTM 390 DUKE

Sellaista motoristia ei taida ollakaan, jolla ei olisi jonkinlaista suhdetta, tai ainakin mielipidettä – perusteltua tai ei – KTM:n legendaarisesta Dukesta. Ensimmäinen sukupolvi oli hurja ja itsepäinen peto, joka aiheutti useimmille sen selkään uskaltautuneille sydämentykytyksiä. Siitä eteenpäin jokainen uusi malli on (990 Super Dukea lukuunottamatta) kesyyntynyt ja muuttunut käyttäjäystävällisemmäksi. Kuitenkaan se terä, joka loi Duken legendan, ei ole kadonnut. 
Nykyisin Duke-laivastoon kuuluu kuusi mallia, jotka on rakennettu kolmeen eri alustaan. Malliston huipulla on ilkeä Super Duke. Sen renkaanjäljissä kulkee 690, huligaanipyörä, joka miedoimmassa ajoasetuksessa muuntautuu suosituksi autokoulupyöräksi ja sen hiljattain esitelty R-versio. Viimeisinä, muttei vähäisimpinä tarjolla ovat hyvin samankaltaiset 125, 200 ja uusimpana lisäyksenä 390. Erona isompiin mallisisaruksiinsa, niitä ei valmisteta Mattighofenissa vaan Intian Punissa. 

Kun 125 Duke esiteltiin vuonna 2011, arvelimme heti, että mallista saadaan myös isompia versioita. Ja kappas, vuoden kuluttua saatiin 200-kuutioinen, joka oli vuoden 2012 parhaiten myyvä KTM-katumalli ja nyt, jälleen vuosi eteenpäin, näkee 390 päivänvalon.  
– 390 Duke on sekä ainutlaatuinen että erittäin tärkeä malli KTM:lle, kertoo Sebastian ­Sekira, joka vastaa KTM:n Street-segmentistä. Se on ensimmäinen malli, jota myydään kaikilla 76 markkina-alueella, joilla KTM on edustettuna. 390-kuutioinen on haastava malli, sillä joillain markkinoilla sitä pidetään aloittelijapyöränä, kun taas toisilla lähes superbikenä. 390 Duken on siis sovittava todella laaja-alaiseen muottiin. 

lanseeraus tapahtuu Salzburgissa. Itävallan kevät on yhtä myöhässä kuin Suomessakin ja kuin pisteenä i:n päälle taivas aukeaa juuri, kun kiipeän nahkapuvussani pyörän selkään. 
Ensimmäinen asia, johon kiinnitän huomiota, on pyörän sopusuhtaisuus. Ei kovin pieni, ajoasento on kompakti, mutta kuitenkin suhteellisen tilava ja pyörän matala 140 kilon kuivapaino paistaa läpi. 390 Duke on loistava A2-luokkaan, mutta se on niin kevyt, että teho on vain 44 hevosvoimaa, jotta teho/painosuhde ei ylittäisi lakisääteistä 0,2 kW/kg:n rajaa. 
375-kuutioinen yksimukinen käynnistyy napin painalluksella. Moottori on täysin uusi, eikä siinä ole paljoakaan yhteistä pienempien mallien voimanlähteiden kanssa, itseasiassa ainoastaan keinuvivut ovat samat. Moottori on hyvin lyhytiskuinen, ja reippaasti kierrätettäessä luonne on varsin pirteä ja viihdyttävä olematta kuitenkaan toivottoman puhditon alakierroksilla. Polttoaineensyöttö on hienosti säädetty ja kaasua on helppo annostella. 
Vaijerikäyttöinen kytkin on kevyt, eikä vivusta puuttuvaa säätöä jää kaipaamaan. Kuusivaihteista vaihteistoa saa käyttää tiheään tahtiin, mutta kaikeksi onneksi se on kevytkäyttöinen ja selkeä. Välitykset sen sijaan ovat tarpeettoman pitkät. 
Ajamme Salzburgia ympäröivillä alppiteillä, jotka tavallisesti ovat yhtä unelmaa jatkuvine mutkineen ja korkeuseroineen. Tänään ne ovat kuitenkin litimärkiä maustettuna irtosoralla ja mudalla. Testiolosuhteet eivät siis ole optimaaliset, varsinkin, kun tavoitteena on viedä pyörä ominaisuuksiensa äärirajoille. 
Kuitenkin 390 Duke on testipäivän oloihin erinomainen työkalu. Metzeler M5 tarjoaa kelpo märkäpitoa ja pehmeä tehon kehittyminen sekä erityisesti matala paino saavat ajamisen tuntumaan koko ajan turvalliselta. Vaikka olosuhteet ovat kaukana optimaalisesta, on minulla todella hauskaa Duken satulassa, vaikka saankin henkisesti potkia itseäni siitä, että valitsin varusteiksi rei’itetyn nahkapuvun, enkä jotain vedenpitävää. 
Sekä etuhaarukka, runko, svingi, takaiskari että jarrut ovat samat, joita käytetään myös pienemmissä malleissa. Ainoa ero on vaimentimien shimmauksessa, ne ovat 390:ssä muita jäykemmät. Vaikka tehoa on kolminkertaisesti 125 Dukeen verrattuna, en parhaista yrityksistäni huolimatta saanut pyörää tekemään mitään ei-toivottua. Takajarrun toiminta on erinomaista, mutta etujarru vaatii lujaa otetta vivusta (joka sekään ei ole säädettävä), jotta ABS puuttuu peliin, vaikka keli on kylmä ja märkä. 
Keveys ja suhteellisen aggressiivinen alustageometria yhdistettynä lyhyeen akseliväliin ja etujättöön tekevät Dukesta erittäin ketterän ja herkästi reagoivan. Kuitenkin se on vakaa, aina noin 160 km/h huippunopeuteen asti. Olemattoman tuulisuojan vuoksi paljon yli sataakolmeakymppiä ei oikeastaan huvita ajaa. 
KTM 390 Duke on täynnä ristiriitaisuuksia. Se on edullinen, mutta tuntuu ylelliseltä. Samoin se tuntuu sekä pieneltä että suurelta ja yksinkertaisuudesta huolimatta – tai ehkä juuri siksi – se tarjoaa paljon hupia, että oikeaa Duke-asennetta.

Teksti: Magnus Wallner Kuvat: KTM 

Uusin numero