Kovalainen potee polveaan

Australian Dean Ferris ajoi ylivoimaiseen voittoon ennen Antti Pyrhöstä.

Viikko sitten Italiassa oikean polvensa loukannut Yamaha-kuljettaja Kovalainen ei ollut aivan täydessä tikissä, mutta vanha vamma ei juurikaan suoritukseen vaikuttanut.

– Onneksi radan kaikki kurvit yhtä lukuun ottamatta olivat vasureita. Oikea polvi ei siis joutunut liian koville. Viikko sitten tuntui, että tuskin pystyn ajamaan kotikisassa, mutta onneksi tilanne on paranemaan päin.

– Sijoitus ei ollut sinänsä huikea, mutta lähtökohtiin nähden se oli ihan ookoo. Kisatapahtuma oli onnistunut ja yleisöäkin tuntui olevan paljon. Seuraava SM-kisa on ohjelmassa kolmen viikon päästä.

– Sitä ennen on kaksi MM-osakilpailua, joiden osalta polven kunto ei ole vielä hyvällä tasolla. Kokeilen vielä treenata Suomessa alkuviikolla ennen reissuun lähtöä, Kovalainen summasi.

Uusin numero