IRRC-sarja on edennyt jo kolmanteen, Tsekin Terlickossa järjestettävään kilpailuviikonloppuunsa. Erno Kostamo on valmis taistelemaan sarjan vauhdikkaimman kilpailun voitosta.
Kansainvälinen moottoripyörien katuratakilpasarja IRRC jatkuu tulevana viikonloppuna Tsekin Terlickossa. Kahden kilpailuviikonlopun jälkeen Superbike-luokan sarjapisteissä toisena oleva Erno Kostamo odottaa viikonloppua jo innolla. Kiteeläiskuljettaja pitää tsekkirataa yhtenä sarjan kohokohdista.
– Terlicko taitaa olla IRRC-sarjan nopein rata. Siellä on todella kovavauhtisia osuuksia ja toisaalta taas ajetaan kaupungissa, joten vaihteluakin on. Ratana se on todella hieno ja tarjoaa upeat puitteet kilpailulle, Kostamo kertoo.
Suurin kysymysmerkki viikonlopun alla on sää. Terlickoon on ennustettu koko viikonlopuksi sadekeliä ja poikkeuksellisen voimakkaita ukkosmyrskyjä.
– Viikonlopun sääennusteita on oikein uutisoitu erikseen, ja jos säätilassa ei tule äkkikäännöstä, ei auringonpaistetta taida olla luvassa. Sikäläiset kaverit lähettivätkin terveisiä, että ottakaa paljon sadekelin renkaita mukaan, Kostamo naurahtaa.
Sinänsä märkä keli ei Kostamoa hätkäytä, mutta sade ei varsinaisesti miehen toivelistallakaan ole.
– Kelithän ovat kaikille samat. Lisäksi Imatralla sekä North Westissä pystyin osoittamaan, että ajo kulkee sateellakin. Toisaalta taas turvallisuuden kannalta ei välttämättä tarvitsisi sataa aivan hirveästi, pohtii Kostamo.
Imatralla Kostamoa vaivanneet tekniset murheet on nyt saatu selätettyä ja tekniikan puolesta mies uskoo olevansa valmis voittotaisteluun.
– Ajoin Kemoran Road Racing SM -osakilpailun testimielessä, eikä Imatralla vaivannut vika uusiutunut kolmen päivän kuluessa. Lisäksi Superbike-moottori on nyt kunnossa. Pyörän säädöt ovat jo pitkään olleet valmiit, toivottavasti myös tekniset ongelmat olisivat nyt taputeltuja, jotta saisin keskittyä viikonloppuna ajamiseen ja sen kehittämiseen, lopettaa Kostamo.
IRRC-sarjan kolmas osakilpailu järjestetään 13.-14. heinäkuuta Tsekin Terlickossa. Erno Kostamo osallistuu Superbike-luokkaan Naulankanta Motosportin BMW S 1000 RR:llä. Kahden ajetun osakilpailun jälkeen Kostamo on sarjapisteissä toisella sijalla.
Faniensa iloksi Kostamo jakaa yhdessä yhteistyökumppaninsa XLmoton kanssa Terlickon viikonlopun kokonaissuoritukseen perustuen lahjakortin. Jos Kostamo on viikonlopun kokonaisvoittaja, yksi seuraaja voittaa 200 euron lahjakortin, jos sijoitus on toinen tai kolmas, on lahjakortti arvoltaan 150 euroa ja neljättä tai viidettä sijaa juhlitaan 100 euron lahjakortilla. Lahjakortin saaja valitaan Erno Kostamon Instagram-seuraajien ja Facebook-fanien kesken. Erno Kostamo löytyy sekä Instagramista että Facebookista tunnuksella @ernokostamo38.