Koeajo: Kawasaki Z900 A2 – Kaksi prätkää samoissa kuorissa


Kawasaki Z900 A2:n voi ohjelmallisesti muokata joko 35- tai 70-kilowattiseksi, joten se palvelee siinäkin vaiheessa kun A2-kortin korottaa isoksi A-kortiksi.

Kawasakilla on tarjolla 125-hevosvoimaisesta Z900-mallista myös 95-hevosvoimainen (70 kW) versio, jonka voi kuristaa A2-luokan suurimpaan sallittuun 35 kilowatin tehoon. Kun korottaa ajokorttiluokan ja A2 vaihtuu isoon A-korttiin, riittää 35 kilowatin tehon muuttamiseen 70 kilowattiin käynti valtuutetun jälleenmyyjän luona, jossa vaihdetaan uusi ohjelma ECUun.

Tehonrajoitus on tehty yksinkertaistettuna niin, että kaasuläpät eivät aukea enempää kuin 35 kilowatin tehon edellyttämän määrän. Moottorin toiminta ei ole aivan yhtä jouhevaa kuin täystehoisena, mutta kohtuullisen sujuvaa kuitenkin. Parhaiten moottori toimii 4500-7500 kierroksen välillä. Moottorijarrutukselta kaasulle siirryttäessä tuntee pienen nykäisyn, ennen kuin veto muuttuu tasaiseksi. Jo 50 kilometrin ajon jälkeen kaasun ”viipyilevään” tuntumaan ja suorituskykyyn tottuu: ”35 kilowattia on uusi normaali”.

Kun pyörä muutetaan 70-kilowattiseksi, ei sen jälkeen startatessa huomaa minkäänlaista eroa 35-kilowattiseen verrattuna. Mutta eron huomaa heti kun lähtee liikkeelle. Moottori vastaa kaasukahvan liikkeisiin luontevammin, jolloin ajaminen on suuremmasta tehosta huolimatta helpomman tuntuista. Kovemmissa kiihdytyksissä huomaa myös, että teho kasvaa aina 8000 kierrokseen asti tasaisesti. Mainitun kierrosluvun yläpuolella huomaa taas, että kaasuläppien avautuminen ei jatku enää samalla tavalla kuin 125-hevosvoimaisessa versiossa, jossa huipputeho saavutetaan 9500 kierroksella. Mutta ala- ja keskikierrosalueella eroa ei ole, ja siellähän kierrosluku ajettaessa valtaosin pysyttelee.

Moottorin heikoin lenkki on taloudellisuus, tai paremminkin sen puute, sillä lähemmäs kuutta litraa nouseva kulutuslukema on uudelle moottoripyörälle ehdottomasti liikaa.

Kawasaki Z900 A2

nestejäähdytteinen, nelisylinterinen rivimoottori, 4 venttiiliä/sylinteri, märkä monilevyinen kytkin, 6 vaihdetta, ketjuveto

Poraus x isku 73,4 x 56 mm
Iskutilavuus 948 cm³
Puristussuhde 11,8:1
Suurin teho 70 kW (95 hv) / 8000 r/min
Suurin vääntö 91,2 Nm / 6500 r/min

Akseliväli 1450 mm
caster 25º
jättö 103 mm
joustoliike edessä/takana 120/140mm
istuinkorkeus 795 mm
paino tankattuna 210 kg
polttoainesäiliö 17 litraa.

Takuu 2 vuotta
Hinta 12 495 €

Kawasaki Z900 A2:n koeajo kokonaisuudessaan MP Maailman numerossa 1/2019, joka ilmestyy jo 20.12.2018. Lue!

Uusin numero