Kierros jatkui vieraskomennossa

Espoossa ajettuun avauskisaan erona oli kuitenkin voittajan kansallisuus, tällä kertaa suvereenina päällikkönä hääräsi espanjalainen Jorge Zaragoza Beltran. Espoon suvereenit voitot ottanut britti Ben Watson ei Forssan kisaan osallistunut.

Beltran oli päivän molemmissa A-finaalierissä totaalisen suvereeni. Kummallakin kerralla hän karkasi kärkeen jo ensimmäisellä kierroksella, veti nopeasti yli kymmenen sekunnin kaulan muihin ja keskittyi loppuerässä lähinnä linkkujen heittelyyn.

Suomen alle 16-vuotiaiden kärkitaso oli Forssassa hiukan paremmin edustettuna kuin Espoossa. Emil Silander todisti löytäneensä hyvän vauhdin kesken kesän ajettuaan erien kolmoseksi ja kakkoseksi. Avauserän kakkossijan ottanut Joel Kolehmainen kaatui toisessa rajusti törmättyään ensin yhteen kierroksella ohitettavan kanssa. Miro Sihvonen oli päivän totaalin kolmas, vaikka joutuikin pitämään melkoiset ohitusharjoitukset kun lähdöt menivät häneltä lievästi ilmaisten heikosti.

Antti Nyqvist ja Joonas Näppi voittivat MX65-luokan päivän kisaerät. Näpin ensimmäinen erä päättyi jo tutustumiskierroksen jälkeen lähtöpuomille mennessä.

Tiedote: Totti Raittila

Uusin numero