Kestääkö Kentin kantti Ajon tiimin hiillostuksessa? – Moto3-mestaruus katkolla Malesiassa

Kentin kohtaloksi on koitunut kaksi keskeytystä kolmessa viimeisessä GP:ssä.

Alkukauden muhkea potti takaa kuitenkin sen, että hän johtaa sarjaa kuumaan ja kosteaan Sepangiin tultaessa yhä 40 pisteellä ainoaan uhkaajaansa, eli Red Bull KTM Ajo-tiimin Miguel Oliveiraan nähden.

Kent ja Oliveira ajavat ensi kaudella Moto2-luokan tiimikavereina Leopard Racingissa, mutta sillä ei ole mitään painoarvoa Malesiassa.

Australian GP:n tuore voitto vyöllään Sepangiin saapunut Oliveira on ollut viime aikoina hirmuvireessä. Hän on tällä hetkellä motokolmosten ehdottomin kuumin kuljettaja.

Jo yhden mestaruuden tällä kaudella Moto2-luokassa saavuttanut tallipomo Aki Ajo ei puhu suureen ääneen mahdollisesta tuplasta, vaan pukee tavoitteet tähän muotoon: haluamme voittaa kauden kaksi viimeistä osakilpailua.

Tosin Oliveiran voitto Malesiassa ei takaisi välttämättä vielä sekään lopullisen ratkaisun siirtymistä kauden päättävän Valenciaan kisaan.

Kent pitää MM-kullan osalta valttikortteja käsissään. Kyse on lähinnä siitä, kestääkö Kentin kantti kaikkien vastoinkäymisten jälkeen ja suomalaistallin hiillostuksessa.

* Kent saavuttaa Moto3-luokan maailmanmestaruuden sunnuntaina Sepangissa, jos:
– Kent ajaa kisassa kärkiviisikkoon.
– Kent ajaa sijoille 6-11 ja Oliveira ei voita kisaa.
– Kent ajaa sijoille 12-15 ja Oliveira ei voita tai sijoitu toiseksi.
– Kent jää pistettä ja Oliveira ei yllä 4. sijaa korkeammalle.

Malesian GP:n Moto3-luokan voittoa puolustaa Kentin nykyinen tiimikaveri Efren Vazquez, joka lukeutuu niin ikään suomalaistallin ex-kuljettajiin.

Kent ajoi viime vuonna Sepangissa neljänneksi kahdeksan kymmenystä voittajan takana. Oliveiran osalta kyseinen kisa päättyi jo ensimmäisellä kierroksella kaatumiseen kaarteessa 13.

Se on pyyhitty jo ajat sitten mielestä.

– Kolmen peräkkäisen kisaviikonvaihteen puristus päättyy Malesiassa. Takana on voitto Australiasta ja kakkosija Japanista, mikä ei ole yhtään hullummin. Haluan jatkaa samalla linjalla Malesiassa. Mahdollisuudet mestaruuteen ovat yhä olemassa ja velvollisuuteni on yrittää viimeiseen asti kahden voiton muodossa, Oliveira lähettää terveisensä Kentille.
 

Viimeisin numero