Kawasaki 50 vuotta Suomessa

Sumeko Oy aloitti Kawasaki-moottoripyörien maahantuonnin 50 vuotta sitten, vuonna 1966. Ensimmäiset Suomeen tuodut Kawasakit olivat malliltaan 85 Sport, jota markkinoitiin sanoilla ”Nopea urheilumallinen hyvin kiihtyvä pitkäikäinen kevytmoottoripyörä”. Pyörä pääsi tuoreeltaan myös Moottoriurheilu-lehden testiin. Myös Tekniikan Maailma ajoi uutuuden vuonna 1967. 

Sumeko Oy:n taustalta löytyy Sven G. Nieminen, joka perusti siemenkaupan yrityksen S. G. Nieminen Oy vuonna 1933. Niemisen liiketoimet laajenivat uusille aloille ja konekauppaa varten perustettiin Sumeko Oy vuonna 1963. Nieminen aavisti, että moottoripyörien suosio tulee nousemaan, joten hän lähti niiden kauppaan mukaan, vaikka hän ei itse niitä harrastanutkaan. 

Kawasakin maahantuonnin aloittamisen aikaan moottoripyöriä käytettiin pääasiassa hyötyajoneuvoina. Elintason kasvun myötä kasvanut vapaa-aika nosti moottoripyöräilyn suosiota vapaa-ajan harrastuksena. Lisäksi Kawasaki oli laajentamassa mallivalikoimaansa pienistä pyöristä aina kookkaampiin moottoripyöriin, joten tulevaisuus näytti valoisalta. 

Sitä, mitä 50 seuraavan vuoden aikana tapahtui, juhlitaan tulevana lauantaina 28.5. Lahden Ace Cornerilla, jossa järjestetään Kawasaki-kokoontumisajo ja -kulkue. Kawasaki-kuskit kokoontuvat klo 10:30 Lahden Kauppakeskus Mailin parkkialueella (Ajokatu 53-55), josta kulkue suuntaa kohti Ace Corneria (Veistämönkatu 1). 

Päivän aikana luvassa koeajoa, tuote-esittelyjä, stunt-esityksiä ja muuta kawanvihreää meininkiä.

Uusin numero