Kauhanen palkinnoille kahdessa luokassa

Viikonloppuna avattiin road racingin SM-sarja Jurvan Botniaringillä. Bola Racen Juha Kauhanen osallistui menestyksekkäästi viikonloppuna kahteen eri luokkaan, Superstock 600 B:n lisäksi mies nähtiin viivalla Star Service Cupissa.

Kauhasta koko viikonlopun vaivannut pyörän jousitusongelma saatiin korjattua sunnuntain Superstock-kisaan.

– Pyörän kääntyvyyden kanssa oli ongelmia radan uudella osalla. Perä tuntui heijaavalta, jolloin linja levisi eikä optimilinjaa saanut pidettyä kiinni. Onneksi pienellä muutoksella takajousitus saatiin toimimaan.

Lauantaina Kauhanen sijoittui Star Service Cupissa toiseksi ja Superstock 600 B:n lähdössä kolmanneksi.

– Viikonlopusta jäi hyvä fiilis, kun pienistä ongelmista huolimatta kaikki sujui erittäin hyvin. Lauantain hieman pomppiva superstock-startti korjattiin sunnuntaina esimerkillisellä lähdöllä ja kakkossijalla.

Ainoa mieltä kaivelemaan jäänyt asia oli puutuva kaasukäsi.

– Ensi viikolla onkin tiedossa kehonhuoltoa ennen seuraavaa koitosta, Pärnussa ajettavaa Viron mestaruussarjan osakilpailua.

Teksti: Juha Kauhasen tiedotus

Uusin numero