Kauhanen ajoi tuplavoiton Virossa

Lähdöt ajettiin yhdessä Superstock-luokan kanssa, jossa Kauhanen aika-ajosta neljännen sijan ollen oman luokkansa paalulla yli sekunnin erolla seuraavaan luokkansa kuskiin.

– Aika-ajoista sain hyvän peesin ja aika tuli melkeinpä itsestään.

Ensimmäisessä kisalähdössä Kauhanen ampaisi viivalta koko porukan neljännellä sijalla ja lähti ajamaan karkuun kilpakumppaneitaan.

– Lähtö oli kohtalainen ja pääsin hyvään vauhtiin heti ensimmäisestä kierroksesta lähtien. Kisan loppupuolella olisin päässyt haastamaan vielä Avalonin (Biddle), ollen koko porukan kolmannella sijalla, mutta en ottanut turhia riskejä ja halusin ottaa varmat 25 pistettä, jotka jaossa oli.

Toisessa lähdössä sama vauhti jatkui ja ruutulipulle Kauhanen ajoi taas neljäntenä ja luokkansa kärkipaikalla.

– Toinen lähtö oli edellisen toisinto. Edessä ajava kaveri vain vaihtui, nauraa Kauhanen.

– Tämä kisa oli hyvä harjoitus heinäkuun SM-kisaa ajatellen ja samalla 50 pistettä Viron sarjaan, jonka aion ajaa myös.

Seuraavaksi Kauhanen suuntaa Kemoraan 17-19. kesäkuuta jahtaamaan suomen B-luokan pisteitä. Kisassa on myös jaossa Viron sarjan pisteitä, joten täysillä mennään taas.

Teksti: Juha Kauhasen tiedotus
 

Uusin numero