Kärkkäinen, Latvala ja Jukola tuplavoittajia MX-liigassa Vantaalla

Naisten (MXD) MX-liigakausi kääntyi jo aamun vesisateen keskellä aika-ajossa kahden kaupaksi, kun Padasjoen Moottoriurheilijoiden Hanna Mertsalmi kellotti pohjat ja Sanna Kärkkäinen oli toiseksi nopein.

Kaksikko oli vahvin myös erissä, mutta Mertsalmi menetti otteen voittotaistoon kaaduttuaan kummassakin erässä.

Kärkkäinen piti ykköspaikkaa hallussaan käytännössä koko ajan kummassakin lähdössä. Mertsalmi oli erissä ja yhteistuloksissa toinen.

– Voitot olivat erinomainen asia. Ihmetyttää kuitenkin, kuinka paljon käteni puutuivat, enduron naisten EM-sarjaakin johtava Kärkkäinen pohdiskeli.

Kolmanneksi ajoi Mäntsälän Moottorikerhon Marita Nyqvist.

Miika Latvala teki paluun motocrosskilpailuihin kahden vuoden tauon jälkeen. Aiemmin SM-sarjassa kilpaillut Latvala onnistui täydellisesti ottamalla alemman tason, MXB:n kaksi erävoittoa.

– Ei ollut tylsää ajaa kärjessä, vaan todella hauskaa. Vesisade loppui toisiin eriin, joten oli siinäkin mielessä mukavampaa. Kätenikin kestivät avauserää paremmin, joten oli kivaa, Latvala sanaili.

MXB:ssä toiseksi ajoi Sulkavan Moottorikerho/UA:n Tuomas Vuorinen ennen Sipoon Moottorikerhon Dick Bergmania.

125-kuutioisten pyörien MX125-luokassa nähtiin useita kovan luokan suomalaisnuoria. Lari Jukola vältti virheet ja otti kaksi tyylipuhdasta erävoittoa. Luokan tulokas, viime vuoden MXC/A-luokan Suomen Cup -mestari Roni Kytönen oli toinen.

Jämsän Seudun Moottorikerhon kuljettajan taakse tasapisteissä jäi Vantaan Moottorikerhon Teemu Lahtinen.

– Jos Lahtinen ei olisi kaatunut erissä, olisi hänestä varmaan ollut minulle vastusta. Kytönen puolestaan haastoi minua toisessa erässä. Ajoni vähän tökki alussa, mutta lopussa kulki hyvin, Jukola selvitti.

Aikuisharrastajille suunnatun uutuusluokka MXH:n ykkönen oli Sipoon Moottorikerhon Dan Packalen, kakkonen Siilinjärven Vesan Ismo Kylmälä ja kolmonen Kuopion Moottorikerhon Pekka Töhönen.

MX-liigaa ajetaan Vantaan Moottorikerhon isännöimänä myös kauden päätteeksi 5.-6. syyskuuta. MX-liiga jatkuu ensi viikonloppuna Hyvinkäällä, missä kilpaillaan junioreiden luokissa lauantaina ja senioreissa sunnuntaina.

MX125:
1. Lari Jukola, HyMK, KTM, 50 pistettä
2. Roni Kytönen, JSMK, Husqvarna, 40
3. Teemu Lahtinen, VMK, Husqvarna, 40

MXB:
1. Miika Latvala, JaMoKe/UA, KTM, 50
2. Tuomas Vuorinen, SulMK/UA, Kawasaki, 42
3. Dick Bergman, SiMK, Honda, 35

MXB, B-finaali:
1. Harri Knif, Kitee-MC, KTM, 50
2. Saku Pelkonen, PiMoKe, KTM, 44
3. Niko Tynnilä, EMK, Kawasaki, 33

MXD:
1. Sanna Kärkkäinen, VMK, KTM, 50
2. Hanna Mertsalmi, PadMU, Yamaha, 44
3. Marita Nyqvist, MäntsMK, Yamaha, 40

MXH:
1. Dan Packalen, SiMK, KTM, 45
2. Ismo Kylmälä, SiiVe, Yamaha, 45
3. Pekka Töhönen, KMK, Kawasaki, 36

Kaikki tulokset:
www.mylaps.com/en/events/1127679