Kärkipaikalta kaatunut Pulkkinen rikkoi Brnon rataennätyksen

Pulkkinen, 15, ehti kuitenkin antaa sitä ennen varsin väkevän näytön nykyvauhdistaan.

Aika-ajossa toiseksi päätynyt Pulkkinen näet rikkoi rataennätyksen kisan seitsemännellä kierroksella kellotettuaan lukemat 2.10,994. Niillä olisi irronnut 32. sija Moto3-luokan MM-sarjan aika-ajossa.

Kierroksella 12 kaatunut Pulkkinen ei jäänyt murehtimaan menneitä, vaan suuntasi välittömästi katseensa Brnossa sunnuntaina ajettavaan kauden kymmenenteen osakilpailuun.

– En ole suuremmin pettynyt. Ajoin hyvää kisaa ja sain siitä paljon oppia, jonka pyrin hyödyntämään sunnuntaina.

Lauantain kisan hurja vääntö voitosta huipentui maalisuoralle, jonne neljä kuljettajaa, eli Marc Garcia, Aleix Viu, Ayumu Sasaki ja Raul Fernandez pakkautui tiiviissä nipussa.

Garcia tuuletti voittoa 15 tuhannesosan marginaalilla. Toiseksi ajanut Viu pystyi puolestaan pitämään Sasakin 18 tuhannesosan turvin takanaan. Fernandez päätyi neljänneksi 45 tuhannesosaa voittajasta.

Sasaki johtaa KTM:n identtisillä Moto3-luokan pyörillä ajettavaa sarjaa pistein 171. Viu on toisena 19 pisteen takamatkalla. Pulkkisen 28 pistettä oikeuttavat sijaan 16.

Uusin numero