Karjalan kankailla jyrähtää jälleen!

Tällä kertaa lajin nimi tosin on Cross Country, jossa kilpailijat lähtevät yhteislähdöllä ja kiertävät luokasta riippuen 2-3 tuntia samaa, noin 7 kilometrin pituista rataa. Kilpailuun voi osallistua niin enduro- kuin motocrossmoottoripyörillä. Kilpailuun odotetaan noin 250 – 300 osallistujaa.

Kilpailun johtajana on jo viime talvestakin tuttu, endurokilpailuja jo vuosikymmeniä suunnitellut ja valvonut Kauko Päiväkumpu. MC Kiteen oma talkooväki on ollut aktiivisesti rakentamassa kilpailua ja panostaa myös kilpailupäivään, että järjestelyt sujuisivat jouhevasti.
Ennakkosuosikkina kilpailuun starttaa yleisessä luokassa Pohjois-Karjalan Moottorikerhoa edustava Tommi Mäkinen, joka voitti kaudella 2008 motocrossin MX2-luokan Suomen mestaruuden.

Kilpailu alkaa 10.10. kello 10 alkaen. Ratamestari Tero Hynnisen mukaan yleisölle mielenkiintoista katsottavaa tarjoavat klo 10.00 ja 13.00 tapahtuvat yhteislähdöt. Tolosenmäen motocrossradalla nähdään vuorostaan huimaa vauhtia ja korkeita hyppyjä. Motocrossradan takana on lisäksi ns. extreme-osuus, jossa rata tarjoaa kilpailijoille pientä haastetta kulkemalla kivistä suonreunaa pitkin. Kilpailuun on katsojille vapaa pääsy.

Lue lokakuun lehdestä Biken päätoimittajan Sami Salosen kisaraportti siitä, miltä tuntuu ajaa CC-kisa ”isolla pyssyllä”!

Uusin numero