Kantonen Toukokuunajon nopein

– Kisa meni mukavasti, hiukan oli tukkoinen olo mutta ei se isommin haitannut. Vähän vielä opettelua nelipuolikkaaseen kun ei ole paljon tällä tänä vuonna vielä ehtinyt ajaa. Ihan muuten jees kisa mutta kakkos- ja vitospätkät oli vaan niin hitaita, että ne olisi voinut jättää siirtymiksi. Viikolla on vielä tarkoitus treenailla nelipuolikkaalla ja huoltaa hiukan pyörää ja laittaa uudet renkaat alle ennen ens viikonlopun SM:ää, kertoi Kantonen

Kisan ja A-avoimen toiseksi kiireisintä vauhtia piti Miko Mellin Mäntsälästä. A-avoimen kolmanneksi ajoi Marko Leponiemi, neljäs oli Tuomas Ahonen ja viidenneksi tuli Jarno Koskela OriMK.

– Kisa meni ihan jees. Ekalla pätkällä kaaduin mutta sen jälkeen kulki hyvin. Ihan hyvillä mielin tästä voi lähteä SM:ään. Ehkä tässä on jotain positiivista tapahtunut tämän isomman pyörän kanssa, tuumasi Mellin tyytyväisenä.

Koko kisan kolmanneksi nopein ja A125 luokan voittaja oli Paavo Honkanen Jämsästä. Honkanen jatkoi voittamisen perinteitä Toukokuun ajossa, viime vuonna hän oli B125 luokan voittaja.

– Nyt kulkee taas hyvin ja on into päällä. Mukava lähteä ens viikonloppuna Riihimäelle, sanoi Honkanen.

A125 luokan kakkonen Markus Michelsson täydensi kisan pääkumppanin Motopalvelu Niemitalon menestystä. Luokan kolmas oli Jarkko Mikkola, neljäs Riku Riiheläinen ja viides Aaro Kohilo OriMK.

A2504t luokan voiton vei Juha-Pekka Tirkkonen, toinen oli Mika Karma ja kolmas Mikael Miettinen.

V40 luokan voittoon ajoi Juha Puotsaari. Puotsaari oli ennen Toukokuun ajoa cup-pisteissä neljäntenä ja nousi voitollaan sarjan kolmanneksi.

Toiseksi ajoi Janne Vesterinen, jolla ei ollut cup-pisteitä ennen tätä kisaa. Kakkossijallaan Vesterinen nousi sarjan kahdeksanneksi.

Luokan kolmanneksi ajoi Sasu Enjala. Enjala on voittanut sarjan kaksi aiempaa kisaa. Kolmossijallaan hän jatkaa V40 Suomen Cup kärjessä. V40 luokan sarja-kakkosena jatkaa viidenneksi ajanut Pekka Valo.

V50 luokan ykkönen oli totuttuun tapaan Kaj Tötterman. Tötterman on voittanut kaikki kauden Vet Cup kisat luokassa V50 ja vankisti näin Orimattilan kisassa johtoasemaansa. Töttermanilla täydet 75 pistettä kolmesta kilpailusta. V50 kakkoseksi ajoi Keimo Tuomala. Tuomala nousee sarjapisteissä sijalta 7 sijalle 3. Hannu Leppänen oli luokan kolmas ja säilyttää kakkossijan sarjapisteissä.

Tiedote: SMLenduro.fi

Uusin numero